KotiKilpailutDisc Golf Pro TourGannon Buhr jyräsi jälleen voittoon - naisissa Holyn Handley palasi kisatauolta voitokkaana

Gannon Buhr jyräsi jälleen voittoon – naisissa Holyn Handley palasi kisatauolta voitokkaana

Gannon Buhr voitti rahakkaan Ledgestone Openin, joka kilpailtiin Illinoisissa, Yhdysvalloissa. Kyseessä oli Disc Golf Pro Tourin Elite+-kilpailu, jossa jaettiin 1,25-kertaisesti pisteitä kokonaiskiertueelle.

Buhr on ollut todella vahvassa vireessä viime aikoina. Lisäksi hän on voittanut viimeisestä viidestä nelipäiväisestä kilpailusta peräti neljä.

“Tämä kilpailu on vaikea voittaa, sillä pelaajan pitää olla henkisesti vahva koko kilpailun ajan. Minulla oli hieman huonoa tuuria ensimmäisellä kierroksella, mutta vakuutin itselleni, että neljän kierroksen jälkeen minun pitäisi olla huipulla – pelini tuntuu niin hyvältä”, Gannon Buhr kertoi Disc Golf Pro Tourin haastattelussa.

Buhr nappasi voitosta peräti 15 000 dollaria eli noin 13 730 euroa.

Toiseksi ylsi Ezra Robinson (-31). Kolmannen sijan jakoivat Chris Dickerson ja Calvin Heimburg tuloksella -30.

Frisbeegolfin MM-kisat kilpaillaan 21.-25.8. Virginiassa Yhdysvalloissa, jossa maailman tämän hetken ykköspelaaja, Gannon Buhr, on yksi ennakkosuosikeista.

Holyn Handley palasi kisatauolta voitokkaasti

Naisten luokan voittoa juhli Holyn Handley tuloksella -29. Handleylle voitto oli toinen Disc Golf Pro Tourilla. Hän sai voitosta 9000 dollaria eli noin 8 240 euroa.

Maailmanlistalla sijalla viisi oleva Handley ei osallistunut Euroopassa järjestettäviin kilpailuihin, jonka myötä hänen ei tarvinnut huolehtia esimerkiksi aikaerosta tai matkustuksen aiheuttamasta rasituksesta.

Katso naisten luokan tulokset täältä.

Uusimmat uutiset

Silva Saarinen Yhdysvaltojen mestariksi dramaattisten vaiheiden jälkeen

Silva Saarinen saavutti uransa kolmannen Major-tittelin, kun suomalainen voitti...

Naisten Major käynnistyi rikkonaisesti Utahissa – Saarinen kärkikahinoissa

Suomen kärkinaiset taistelevat Utahissa tänä viikonloppuna Yhdysvaltojen mestaruudesta. Kilpailu...

Gannon Buhr voitti Heinola Openin – Davidsson putosi kolmanneksi

Maailman ykköspelaaja Gannon Buhr nousi viimeisellä kierroksella Heinola Openin...

Daniel Davidsson nousi Heinola Openin kärkeen – edessä jännittävä päätöskierros

Daniel Davidsson nousi lauantaina Heinola Openin ykköspaikalle. Davidssonin (-19)...

Lauri Lehtinen Heinola Openin kärjessä – “tuntui todella helpolta”

Heinola Open starttasi tänään Kippiksellä ja Suomen kärkiheittäjät olivat...

Maailmantähdet saapuvat Heinolaan – Kippis isännöi Elite Series -kilpailua

Frisbeegolfin ammattilaiskiertue kurvaa tulevana viikonloppuna Suomeen ja Heinolaan, kun...