KotiKilpailutDGPT EuropeSilva Saarisen hurja voittoputki sai jatkoa Ruotsissa Ale Openissa

Silva Saarisen hurja voittoputki sai jatkoa Ruotsissa Ale Openissa

Silva Saarinen marssii voitosta voittoon Euroopan kisakentillä. Tänä viikonloppuna hän voitti Ruotsissa kilpaillun Ale Openin, joka oli DGPT Europen Silver-kilpailu.

Saarinen lähti kilpailuun ennakkosuosikkina ja otti lopulta voiton tuloksella +5. Toiseksi tuli hienoa kautta pelaava Sonja Laine tuloksella +8. Laine oli ainoa, joka pystyi viimeisellä kierroksella antamaan edes hieman painetta kilpailua johtaneelle Saariselle. Katso kaikki tulokset täältä.

Oitissa asuva Saarinen ei ollut viikonloppuna parhaimmillaan. Alustavien PDGA rating-lukemien mukaan hän jopa jäi hieman tasostaan. Hänen kilpailunsa alustava PDGA rating oli 948, kun Saarisen rating on: 965.

DGPT Europella on kilpailtu jo neljä viikonloppua putkeen ja Saarinen on voittanut kaikki neljä kilpailua. DGPT Europe jatkuu ensi viikonloppuna kauden kolmannella Elite-kisalla, Swedish Openilla, jossa on toistaiseksi kovin vastus; lähtölistoilla nähdään Eveliina Salonen, Henna Blomroos sekä yhdysvaltalainen Ella Hansen.

Uusimmat uutiset

Frisbeegolfin MM-pokaali uudistuu – tällainen on uusi kiertopalkinto

Frisbeegolfin MM-kisoissa nähdään jatkossa uudenlainen kiertopalkinto, jonka suunnittelussa on haluttu kunnioittaa lajin historiaa.

Frisbeegolfin MM-kisoille uudistettu ilme – käyttöön tulee myös pysyvä kiertopalkinto

Frisbeegolfin MM-kisat saavat uuden visuaalisen ilmeen.

Itävallan maajoukkue haluaa nousta maailman huipulle – kääntyi suomalaisvalmentajan puoleen

Suomen frisbeegolfmaajoukkueen valmentaja Joonas Merelä kävi lokakuussa Itävallassa pitämässä maan maajoukkueelle suunnatun harjoitusleirin.

Haastattelu: Kolme leikkausta ja pitkä kuntoutus – Heidi Laine avasi vaikeaa kauttaan

Suomalaisen frisbeegolfin kärkinaisiin lukeutuva Heidi Laine lähti kauteen 2026 varsin haastavista lähtökohdista.

JomezPro Series huipentuu kauden finaaliin – tässä tärkeimmät tiedot

Frisbeegolfin Disc Golf Pro Tourin uuden JomezPro Series -sarjan ensimmäinen kausi huipentuu 6.–8. marraskuuta Yhdysvaltain Alabamassa pelattavaan finaalikilpailuun.

Yhdysvaltalainen puttasi ennätyslukemat – Niklas Anttila suomalaisten kärjessä

Andrew Marwede päätti Disc Golf Pro Tour -kautensa ennätyksellisellä puttaustarkkuudella.