KotiKilpailutDGPT EuropeSilva Saariselle historiallinen Elite-kisan voitto - piti pintansa ja nappasi jättipotin

Silva Saariselle historiallinen Elite-kisan voitto – piti pintansa ja nappasi jättipotin

Silva Saarinen piti pintansa ja voitti Turku Openin, DGPT Europen Elite-kisan. Saarisesta tuli historian neljäs suomalaisheittäjä, joka on pystynyt voittamaan Elite-kisan.

Saarinen vei kilpailun tuloksella -11. Toiseksi tuli Eveliina Salonen tuloksella -9. Kolmas oli Henna Blomroos (-8).

“Tuntuu todella hyvältä”, Silva Saarinen kertoi haastattelussa voiton jälkeen. “Minua jännitti jonkin verran finaalikierroksella.”

Silva Saarinen näytti alkuväylillä marssivan ylivoimaiseen voittoon näytöstyyliin. Hän johti kilpailua parhaillaan seitsemällä heitolla. Sade ja tuuli haastoi kuitenkin pelaajia, minkä vuoksi kärkipelaajille sattui paljon virheitä viimeisellä kierroksella. Eveliina Salonen nousi loppuväylillä haastamaan Silvaa. Salonen ei lopulta onnistunut ratkaisevilla hetkillä.

Turku Openin voitto tuo Silva Saariselle 3150 euroa. Palkintorahan lisäksi Silva saa voiton myötä himoitun pääsylipun DGPT Tour Championshipiin sekä Tour Cardin vuodelle 2025. Tour Championshipissa pelkkä osallistuminen toi kilpailijoille viime vuonna 2500 dollaria ja voittaja sai 40 000 dollaria.

Uusimmat uutiset

DGPT-finaalissa jaossa ennätyspotti – mukana kuusi suomalaista

Frisbeegolfin kansainvälisen Disc Golf Pro Tourin kauden huipennus nähdään 15.–18. lokakuuta Virginiassa, jossa pelataan kiertueen finaaliturnaus Powerball Cup.

Eveliina Salonen historiallisen rajapyykin kynnyksellä – nousi kaikkien aikojen toiseksi

Frisbeegolfin naisten maailmanlistan ykkönen Eveliina Salonen on enää pisteen päässä maagisesta 1000-ratingin rajasta.

Niklas Anttila neljänneksi kauden viimeisessä majorissa – voitto Yhdysvaltoihin

Niklas Anttila sijoittui jaetulle neljännelle sijalle frisbeegolfin Yhdysvaltain avoimissa...

Eveliina Salonen nappasi kolmossijan Yhdysvalloissa – neljä suomalaista kymmenen parhaan joukossa

Frisbeegolfin hallitseva maailmanmestari Eveliina Salonen jatkoi vahvoja otteitaan Yhdysvalloissa ja...

Heinolaan suunnitellaan maailmanluokan frisbeegolfelämystä – Kippikselle ainutlaatuinen valaistus

Heinolassa sijaitsevasta Kippiksestä halutaan kehittää entistä vetovoimaisempi frisbeegolfin matkailu-...

Daniel Davidsson loistoiskussa USDGC:ssä – kärkipaikka vain heiton päässä

Daniel Davidsson aloitti frisbeegolfin Yhdysvaltain mestaruuskilpailut vahvasti. Suomalainen heitti...