KotiKilpailutDGPT EuropeNiklas Anttila taisteli huimalla loppuvedolla Turku Openin voiton!

Niklas Anttila taisteli huimalla loppuvedolla Turku Openin voiton!

Niklas Anttila nousi älyttömällä loppuvedolla DGPT Europen Elite-kisan, Turku Openin voittoon. Anttila otti toisen Elite-kisan voittonsa hurjalla finaalikierroksella sivuten rataennätystä -12.

Anttila voitti kilpailun tuloksella – 25. Toiseksi ylsi James Proctor tuloksella -23. Viron Mauri Villmann oli kolmas tuloksella -22.

Viron Mauri Villmann lähti johdossa finaalikierrokselle. Hän aloitti vahvasti, eikä Niklas Anttila ollut parhaimmillaan avausväylillä. Villmann johti kisaa parhaimmillaan viidellä heitolla.

Kierroksen todellinen käännekohta tuli väylällä yhdeksän, kun Anttila heitti uskomattoman 22 metrin birdien sisään. Tämä käänsi Anttilan kirivaihteen päälle. Kuopiolainen tykitti poikkeuksellisen upeita heittoja kerta toisensa jälkeen, eikä Villmann pystynyt vastaamaan. Lopulta väylällä 16 Villmann teki ratkaisevan virheen, joka nosti Anttilan kärkeen.

“Tuntuu todella hyvältä”, Niklas Anttila kertoi Disc Golf Networkin haastattelussa. “Ajattelin jossain vaiheessa, että olen ulkona voittotaistelusta mutta päätin että en luovuta. En missään vaiheessa lopettanut uskomista itseeni.”

“Tuntuu hyvältä voittaa historian ensimmäinen Elite-kisa Suomessa”, Anttila niputti. “Olen ollut viimeisen neljän kuukauden aikana viisi päivää kotona. Tuntuu hyvältä mennä nyt kotiin viettämään väliviikkoa.”

Niklas Anttila sai voitosta palkintorahaa 7 800 euroa.

Lue myös: Niklas Anttila osoitti Turussa miksi hän on Suomen paras – katso huimat kohokohdat

Uusimmat uutiset

Presidents Cup kisataan tänä vuonna Kaliforniassa

Frisbeegolfin perinteikäs Euroopan ja USA:n välinen joukkuekilpailu, Presidents Cup,...

Näin seuraat frisbeegolfia kaudella 2025 – DGN julkaisi mediasuunnitelmansa

Ammattilaisfrisbeegolfin kausi 2025 käynnistyy helmikuun lopussa Floridasta. Kilpailuiden suorista...

Ford jatkaa panostustaan frisbeegolfiin – lähtee MM-kisojen pääyhteistyökumppaniksi

Yksi maailman tunnetuimmista brändeistä, Ford, nähdään ensi kesänä frisbeegolfin...

Frisbeegolfin MM-kisat palaavat Yhdysvaltoihin vuosina 2026 ja 2027

Frisbeegolfin kattojärjestö PDGA julkaisi eilen illalla tulevien Major-kilpailuiden isännät.Frisbeegolfin...

Frisbeegolfin jättimerkki hankki taas tähtipelaajan – Ricky Wysocki siirtyi Discraftille

Useita sopimuskiinnityksiä talven aikana tehnyt yhdysvaltalainen Discraft ilmoitti jälleen...

Uutisviikon tapahtumat: Ammattilaiskiertue saapuu Sieravuoreen, Laineelle uusi sponsori

Frisbeegolfmaailma sai tällä viikolla useita odotettuja uutisia niin Suomesta...

2 KOMMENTTIA

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän