Champions Cupin viimeisellä kierroksella koettiin paljon keskustelua herättänyt tilanne, kun kärkikortin mukana kulkenut tuomari tuomitsi Kristin Lättin jalkavirheestä. Kukaan kärkikortin muista heittäjistä ei puuttunut Lättin heittoon ennen tuomaria.
Tilanne nähtiin 16. väylällä, jolle tullessa Lätt oli noussut vain heiton päähän kilpailua johtavasta Missy Gannonista. Lätt tuomittiin jalkavirheestä yhteen rangaistusheittoon ja kiri pysähtyi siihen.
Lätt kommentoi itse tilannetta Instagram-tilillään.
“Ensimmäistä kertaa urallani tuomari rankaisi minua jalkavirheestä ilman, että muut pelaajat kortissa puuttuivat tilanteeseen. Ymmärrän, että tuomarit tekevät vain työtään ja pitävät huolta reilusta pelistä, mutta johdonmukaisuus olisi tärkeää. Jos tällaiset säännöt ovat olemassa, niiden tulisi päteä kaikkiin pelaajiin kaikissa korteissa koko kilpailun ajan”, Lätt kirjoitti.
“Tilanne oli outo. Kun kysyin tuomarilta, oliko hän sataprosenttisen varma, että kiekko oli yhä kädessäni merkkauskiekon liikkuessa, hän vastasi, ettei voinut keskittyä kahteen asiaan yhtä aikaa eikä nähnyt tilannetta kunnolla, mutta koki silti rangaistusheiton oikeutetuksi.”
Tilanteen voi katsoa alta JomezPron kierroskoosteesta kohdasta 33:10.
Sosiaalisen median keskustelupalstoilla tuomarin toiminta on herättänyt paljon mielipiteitä. Esille on nostettu muun muassa se, että useampi selkeältä vaikuttanut jalkavirhe jätettiin Champions Cupissa tuomitsematta.
Lätt jäi lopulta toiselle sijalle kahden heiton päähän kilpailun voittaneesta Gannonista.
“Jalkavirheitä ei ollut tuomittu aiemmin kierroksella ja ajoitus tuntui epäonniselta, sillä olin juuri saanut momentumia ja päässyt takaisin voittotaisteluun. Otan kuitenkin vastuun siitä, että annoin tilanteen häiritä minua ja aion käyttää tätä voimavarana kehittääkseni peliäni ja keskittyäkseni jatkossa vielä paremmin.”