KotiUutisetJoona Heinänen nousi paalupaikalle Sieravuorella – neljän heiton johto

Joona Heinänen nousi paalupaikalle Sieravuorella – neljän heiton johto

Sieravuori Challengen toinen kierros pelattiin tänään Euralla. Keli oli avauspäivää tuulisempi, mutta avoimessa luokassa nähtiin silti useampia kovia tuloksia.

Kakkossijalta päivään lähtenyt Joona Heinänen oli toisena kisapäivänä liekeissä; korttiin ei kirjattu yhtään bogey-tulosta ja kierrostulos -12 oli turnauksen tähän mennessä jaetusti paras. Heinänen (-21) nousi kilpailun kärkipaikalle ja lähtee finaalikierrokselle neljän heiton johtoasemassa.

“Pelasin oikeastaan aika lailla samanlaista peliä kuin eilen, putti toimi tosi hyvin ja nyt oli tulos sen mukainen”, Heinänen tiivisti Frisbeegolfmedialle.

Toiselta sijalta löytyy Kasperi Kivimäki (-17) ja kolmantena on ennen viimeistä kierrosta Rasmus Saukkoriipi (-16). Kärkikorttiin nousi myös komeasti kymmenen alle par:in lauantaina pelannut Teemu Talikainen (-14). 

Kindstedt säilytti johtopaikan naisten luokassa

Naisten luokassa tilanne kärjessä ei juurikaan muuttunut toisella kierroksella. Ykköspaikkaa pitää hallussaan edelleen Olivia Kindstedt (+2), joka pelasi toisen kierroksen tasaisen vahvasti par-tulokseen.

Toisella sijalla on latvialainen Sintija Klezberga (+5), joka lähtee huomiseen kolmen heiton takaa-ajomatkalta. Kolmantena on Netta Leppäaho (+10). Klezbergan mietteet kierroksen jälkeen voi kuunnella Frisbeegolfmedian Instagramista.

Kaikki lauantain tulokset on nähtävissä täällä

Uusimmat uutiset

Kansainvälinen huippufrisbeegolf palaa Tampereelle – Suomi sai vuoden 2027 EM-kisat

Frisbeegolfin EM-kisat pelataan vuonna 2027 Tampereen frisbeegolfkeskuksessa. Nelipäiväinen arvokisa...

Suomen Pro Tour näkyy ensi kaudella MTV:llä

SFL Powergrip Pro Tour eli Suomen ammattilaiskiertue kuuluu tulevana...

Powergrip osti Prodigy Europen – Seppo Pajun 13 vuotinen taival päättyy

Powergrip on ostanut yksinoikeuden Prodigy Discs -brändin Euroopan toimintoihin....

Odotetut sopimusuutiset julki – kiinnostavimpien nimien lista lyhenee

Frisbeegolfin sopimusmarkkinoilla on nähty viime päivinä sekä odotettuja että...

Maailman kattojärjestö julkisti Major-kisajärjestäjiä vuosille 2027-28

PDGA (Professional Disc Golf Association) julkaisi perjantaina uusia kisaisäntiä...

Kiinnostavimmat sopimusuutiset vuonna 2026

Frisbeegolffanit ovat päässeet käymään tuttua sopimusspekulaatiota tänä talvena. Vaikka...