KotiUutisetElias Luukkonen sopimukseen Discraftin kanssa

Elias Luukkonen sopimukseen Discraftin kanssa

Elias Luukkonen on tehnyt yksivuotisen sopimuksen yhdysvaltalaisen Discraftin kanssa. Luukkonen edusti aiemmin Discmaniaa.

Elias Luukkonen on Suomen parhaiden frisbeegolfareiden listalla sijalla 18. Hän oli viime vuonna toinen junioreiden EM-kisoissa. Vuonna 2022 hän voitti PDGA Euro Tourilla Belgian osakilpailun.

“Hienoa edustaa Discraftia”

“Hienoa edustaa Discraftia vuonna 2024. Varsinkin kun tietää, että heillä ei ole ollut juurikaan toimintaa Euroopassa. Tulee fiilis, että on osa jotain isompaa kokonaisuutta”, Luukkonen kertoo Frisbeegolfmedialle. “Rivien välistä on haisteltavissa, että Eurooppa kiinnostaa.”

Discraft on yksi maailman suurimmista frisbeegolfbrändeistä. He sponsoroivat mm. Paul McBethiä ja Paige Pierceä, jotka ovat hallinneet lajia viimeisten vuosien aikana. Viime vuonna Discraft aloitti yhteistyön tanskalaisen KJ Nybon kanssa, mutta muutoin eurooppalaiset sponsoripelaajat ovat olleet vähissä.

Luukkonen kertoo, että sopimusneuvottelutkin sujuivat positiivisissa merkeissä: “Olin itse yhteydessä heidän suuntaan. Heti alusta alkaen he toivat esiin, että he tietävät kuka olen ja tästä voisi tulla jotain hyvää. He olivat tosi halukkaita yhteistyöhön.”

Samalla Discraft ilmoitti, että heidän tiimiinsä liittyy myös virolainen Teele Toomsalu.

Kiekot ovat vielä matkalla

Luukkonen saa toistaiseksi hankkia omat kiekkonsa harjoitteluun, sillä Discraftin lähetys ei ole vielä saapunut Suomeen. Hänellä on kuitenkin jonkin verran jo käsitystä ensi kauden kiekoista: “Ainakin voin sanoa, että tulen tekemään omalla painatuksella kiekon, joka on hienoa.”

Luukkosen bägistä löytyvät ensi kaudella hänen arvioiden mukaan vähintään Zone, Buzzz, Raptor ja Anax.

Uusimmat uutiset

Frisbeegolfin MM-pokaali uudistuu – tällainen on uusi kiertopalkinto

Frisbeegolfin MM-kisoissa nähdään jatkossa uudenlainen kiertopalkinto, jonka suunnittelussa on haluttu kunnioittaa lajin historiaa.

Frisbeegolfin MM-kisoille uudistettu ilme – käyttöön tulee myös pysyvä kiertopalkinto

Frisbeegolfin MM-kisat saavat uuden visuaalisen ilmeen.

Itävallan maajoukkue haluaa nousta maailman huipulle – kääntyi suomalaisvalmentajan puoleen

Suomen frisbeegolfmaajoukkueen valmentaja Joonas Merelä kävi lokakuussa Itävallassa pitämässä maan maajoukkueelle suunnatun harjoitusleirin.

Haastattelu: Kolme leikkausta ja pitkä kuntoutus – Heidi Laine avasi vaikeaa kauttaan

Suomalaisen frisbeegolfin kärkinaisiin lukeutuva Heidi Laine lähti kauteen 2026 varsin haastavista lähtökohdista.

JomezPro Series huipentuu kauden finaaliin – tässä tärkeimmät tiedot

Frisbeegolfin Disc Golf Pro Tourin uuden JomezPro Series -sarjan ensimmäinen kausi huipentuu 6.–8. marraskuuta Yhdysvaltain Alabamassa pelattavaan finaalikilpailuun.

Yhdysvaltalainen puttasi ennätyslukemat – Niklas Anttila suomalaisten kärjessä

Andrew Marwede päätti Disc Golf Pro Tour -kautensa ennätyksellisellä puttaustarkkuudella.