KotiKilpailutChampions CupChampions Cup matkaa ensi vuonna Virginiaan

Champions Cup matkaa ensi vuonna Virginiaan

Kauden ensimmäinen Major-turnaus, Champions Cup, pelataan tulevalla viikolla Swenson Parkin radalla Stocktonissa, Kaliforniassa. Ensi keväänä turnaus matkaa Yhdysvaltojen halki Virginiaan New London Tech -radalle, joka isännöi viime vuonna maailmanmestaruuskilpailuja. 

New London Tech -rata avattiin yleisölle vuonna 2021 ja radan alkuperäisestä suunnittelusta vastasi Paul McBeth. StatMandon mukaan peräti kolme New Londonin väylää sijoittui viime vuonna kymmenen vaikeimman väylän joukkoon avoimen luokan Major- ja Elite Series -turnauksissa. Väylä 6 taas oli naisten luokassa koko kiertueen vaikein.

Tällä hetkellä rata on poissa käytöstä, sillä alueelle sijoittuneet liiketoiminnot ovat pakottaneet sen osittaiseen uudistukseen. Uusien väylien suunnittelua johtaa jälleen McBeth.

Tänä vuonna neljättä kertaa pelattava Champions Cup järjestettiin kahdella ensimmäisellä kerralla International Disc Golf Centerissä (IDGC) Georgiassa, mutta tuholaisongelmat pakottivat turnauksen siirtymään muualle. Entisöintityöt olivat käynnissä, kun hurrikaani Helene iski alueelle ja aiheutti suurta vahinkoa koko kiinteistölle. Champions Cupin on tarkoituksena palata aikanaan Georgiaan, mutta kevät 2026 tulee vielä liian aikaisin. 

Uusimmat uutiset

DGPT-finaalissa jaossa ennätyspotti – mukana kuusi suomalaista

Frisbeegolfin kansainvälisen Disc Golf Pro Tourin kauden huipennus nähdään 15.–18. lokakuuta Virginiassa, jossa pelataan kiertueen finaaliturnaus Powerball Cup.

Eveliina Salonen historiallisen rajapyykin kynnyksellä – nousi kaikkien aikojen toiseksi

Frisbeegolfin naisten maailmanlistan ykkönen Eveliina Salonen on enää pisteen päässä maagisesta 1000-ratingin rajasta.

Niklas Anttila neljänneksi kauden viimeisessä majorissa – voitto Yhdysvaltoihin

Niklas Anttila sijoittui jaetulle neljännelle sijalle frisbeegolfin Yhdysvaltain avoimissa...

Eveliina Salonen nappasi kolmossijan Yhdysvalloissa – neljä suomalaista kymmenen parhaan joukossa

Frisbeegolfin hallitseva maailmanmestari Eveliina Salonen jatkoi vahvoja otteitaan Yhdysvalloissa ja...

Heinolaan suunnitellaan maailmanluokan frisbeegolfelämystä – Kippikselle ainutlaatuinen valaistus

Heinolassa sijaitsevasta Kippiksestä halutaan kehittää entistä vetovoimaisempi frisbeegolfin matkailu-...

Daniel Davidsson loistoiskussa USDGC:ssä – kärkipaikka vain heiton päässä

Daniel Davidsson aloitti frisbeegolfin Yhdysvaltain mestaruuskilpailut vahvasti. Suomalainen heitti...