KotiKilpailutDGPT EuropeHenna Blomroos palasi kisatauolta vakuuttavasti - Suomen parhaat naiset kärkipaikoilla

Henna Blomroos palasi kisatauolta vakuuttavasti – Suomen parhaat naiset kärkipaikoilla

Historian ensimmäinen Suomessa järjestettävä DGPT Europen Elite-kisa, Turku Open, pyörähti käyntiin perjantaina 14.6.2024.

Suomalaisnaiset olivat todella vahvoja tuulisissa olosuhteissa Luolavuoren frisbeegolfradalla Turussa. Parhaiten avauskierroksen pelasi Henna Blomroos, joka ylsi tulokseen -6.

Blomroos on kilpaillut viimeksi huhtikuussa PDGA Champions Cupissa, jossa hän sijoittui toiseksi. Lähemmäs kahden kuukauden kisatauolta palanneen Blomroosin heitto oli uskomattoman tarkkaa. Hän sai putata birdietä alle kolmesta metristä peräti viisi kertaa uudistetulla Luolavuoren kisaradalla.

“Tuntuu melko hyvältä. Oli hauska pelata tänään, vaikka rata on vaikea näin kovalla tuulella”, Henna Blomroos kertoi haastattelussa kierroksen jälkeen. “Huomenna aion keskittyä omaan peliini ja nauttia päivästä. Tämä on hieno paikka. Perheeni ja ystäväni pääsevät myös katsomaan, joka on hienoa.”

Kilpailu oli muutoinkin vahvaa suomalaisnäytöstä. Toisella kierroksella nähdään Suomen tämän hetken neljä parasta naista, kun Blomroosin lisäksi kärkikortissa nähdään Silva Saarinen (-5), Heidi Laine (-3) ja Eveliina Salonen (-2).

Nelikko on jo pienessä karussa muista kilpailijoista, kun viidentenä oleva Sonja Laine on tuloksessa +2.

Tulikuuma suomalaistähtien kärkikortti aloittaa kilpailunsa lauantaina klo 11.00 Turussa Luolavuoren frisbeegolfradalla. Kisaa voi seurata paikan päällä. Lippuja tapahtumaan voi ostaa täältä.

Disc Golf Networkin suora lähetys alkaa klo 10.40 lauantaina. Koodilla FRISBEEGOLFMEDIA20 saa 20% alennuksen ensimmäisen kuukauden ostosta. Suorita osto tämän linkin kautta: https://discgolfnetwork.link/frisbeegolfmedia

Koodia ei voi yhdistää muihin tarjouksiin (ml. PDGA:n tarjous). Tarjous toimii vain niille, jotka ostavat palvelun ensimmäistä kertaa.

Avoimen luokan videokortit aloittavat pelinsä klo 16.45. Avoimen luokan ensimmäinen kierros on nähtävillä ilmaiseksi Youtubessa Disc Golf Pro Tourin kanavalla.

Uusimmat uutiset

DGPT-finaalissa jaossa ennätyspotti – mukana kuusi suomalaista

Frisbeegolfin kansainvälisen Disc Golf Pro Tourin kauden huipennus nähdään 15.–18. lokakuuta Virginiassa, jossa pelataan kiertueen finaaliturnaus Powerball Cup.

Eveliina Salonen historiallisen rajapyykin kynnyksellä – nousi kaikkien aikojen toiseksi

Frisbeegolfin naisten maailmanlistan ykkönen Eveliina Salonen on enää pisteen päässä maagisesta 1000-ratingin rajasta.

Niklas Anttila neljänneksi kauden viimeisessä majorissa – voitto Yhdysvaltoihin

Niklas Anttila sijoittui jaetulle neljännelle sijalle frisbeegolfin Yhdysvaltain avoimissa...

Eveliina Salonen nappasi kolmossijan Yhdysvalloissa – neljä suomalaista kymmenen parhaan joukossa

Frisbeegolfin hallitseva maailmanmestari Eveliina Salonen jatkoi vahvoja otteitaan Yhdysvalloissa ja...

Heinolaan suunnitellaan maailmanluokan frisbeegolfelämystä – Kippikselle ainutlaatuinen valaistus

Heinolassa sijaitsevasta Kippiksestä halutaan kehittää entistä vetovoimaisempi frisbeegolfin matkailu-...

Daniel Davidsson loistoiskussa USDGC:ssä – kärkipaikka vain heiton päässä

Daniel Davidsson aloitti frisbeegolfin Yhdysvaltain mestaruuskilpailut vahvasti. Suomalainen heitti...