KotiKilpailutChampions CupNiklas Anttila ylsi jälleen toiseksi frisbeegolfin Major-turnauksessa Illinoisissa

Niklas Anttila ylsi jälleen toiseksi frisbeegolfin Major-turnauksessa Illinoisissa

Niklas Anttila pelasi itsensä toiseksi Champions Cupissa Yhdysvalloissa. Kyseessä on jo kolmas toinen sija Anttilalle Major-turnauksessa.

Voiton vei täysi yllätysnimi Andrew Presnell, joka lähti kärkipaikalta viimeiselle kierrokselle. Hän ei tehnyt isompia virheitä, eikä täten avannut ovea Anttilalle. Kokenut Presnell ei ollut koskaan aikaisemmin sijoittunut Major-kisassa kymmenen parhaan joukkoon.

Anttilan kierroksen alku oli vaikeahko eikä hän ollut saada peliään käyntiin. Keskivaiheilla hän kuitenkin nousi selvästi haastamaan Presnelliä, mutta kuopiolaisen loppukiri jäi puuttumaan.

Andrew Presnell voitti lopulta tuloksella -15. Anttila oli toinen tuloksella -11. Kolmanneksi ylsivät Ezra Robinson ja Richard Wysocki tuloksella -10.

Anttila sai palkintorahaa kisasta noin 8870 euroa.

Muista suomalaisista finaalipäivässä oli mukana vain Joona Heinänen. Hän paranteli asemiaan kymmenen sijaa ja nousi sijalle 29 tulokseen +4.

Suomalaismiehet matkaavat seuraavaksi kotiin Yhdysvalloista.

Uusimmat uutiset

Kasperi Kivimäki johtaa Sieravuoressa – yllätysnimiä kärkisijoilla

Sieravuori Challengen ensimmäinen kisapäivä on ohi. Avauskierroksen jälkeen kärkisijoilta...

Sieravuori Challenge starttaa tänään – jaossa kaksi USDGC-paikkaa

Sieravuori Challenge pelataan tänä viikonloppuna Eurassa ja vaikka aivan...

Daniel Davidsson on frisbeegolfin suomenmestari 2025

Daniel Davidsson on voittanut frisbeegolfin suomenmestaruuden näytöstyyliin Heinolan Kippiksellä....

Silva Saarinen on frisbeegolfin suomenmestari!

Silva Saarinen on voittanut frisbeegolfin suomenmestaruuden Kippiksellä. Saarinen ja...

Davidsson ja Salonen kärjessä SM-kisojen viimeiselle kierrokselle

Frisbeegolfin SM-kisojen kolmas kilpailupäivä on pelattu. Sää oli Kippiksellä...

Daniel Davidsson nousi SM-kisojen piikkipaikalle – tilanne kärjessä tasainen

Frisbeegolfin SM-kisojen toinen kilpailupäivä on ohi. Keli oli Heinolan...

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän