KotiUutisetPekka Hyvöselle upea voitto viimeisellä European Pro Tourilla Espanjassa

Pekka Hyvöselle upea voitto viimeisellä European Pro Tourilla Espanjassa

Lahdesta kotoisin oleva Pekka Hyvönen otti voiton kaikkien aikojen viimeisessä European Pro Tourin osakilpailussa EPT All Starsilla. Hyvönen johti kilpailua alusta asti ja nappasi voiton lopulta tuloksella -26. Taakse jäivät tanskalainen Hjalte Jensen (-23), Nestori Tuhkanen (-22) sekä neljänneksi jätetty maailmanmestari Isaac Robinson (-20).

Hyvönen nappasi voitosta noin 3000 euroa. Hän on tienannut koko ammattilaisuransa aikana alle 10 000 euroa, joten yhden viikonlopun palkintorahat ovat lähes kolmannes hänen koko uran tienesteistään.

Hyvönen aloitti kautensa PDGA-ratingista 991, mutta hän on onnistunut nostamaan sitä peräti lukemaan 1012. Hän pelasi viikonlopun peräti 1050 rating-pisteen keskiarvolla, jolla hän sai myös hurjia päänahkoja. Kilpailussa taakse jäivät puolustavan maailmanmestarin lisäksi Disc Golf Pro Tourin osakilpailun tällä kaudella voittanut Alden Harris sekä viime vuoden EPT All Starsin voittaja Jakub Semerád.

Mikä PDGA-rating on ja miten se lasketaan? Lue asiasta täältä.

Karppinen otti niukan voiton naisissa

Jenni Karppinen onnistui viikonloppuna naisten luokassa parhaiten ja voitti kilpailun tuloksella +1 ennen Viron Marie Kielasta (+2). Iso-Britannian Rachel Turton (+5) jäi kolmanneksi.

Jenni Karppinen EPT All stars
Haastaako Jenni Karppinen Suomen kärkinelikkoa vuonna 2024? Hänen kausi 2023 päättyi voittoon EPT All Stars -kisassa Espanjan Mijaksessa. Kuva: PDGA Europe / Calixto Garcia

Karppinen näytti jo menevän menojaan toisella kierroksella, kun hän pelasi alustavien tietojen mukaan uransa toiseksi parhaan kierroksen (kierrostulos -6, PDGA-rating 976). Karppinen ei ollut yhtä hyvässä vedossa enää kolmannella kierroksella, joka antoi Kielakselle mahdollisuuden. Etumatka riitti kuitenkin lopulta Karppiselle, joka sai seitsemän naisen kisassa palkintorahaa hieman alle 900 euroa.

Kyseessä oli viimeinen European Pro Tourin kilpailu, sillä kiertue toimii jatkossa yhdysvaltalaisen Disc Golf Pro Tourin alaisuudessa nimellä DGPT Europe.

Uusimmat uutiset

Calvin Heimburg ja Holyn Handley voittivat kiertueet ja jättipotit

Disc Golf Pro Tour kausi 2025 päätettiin Virginiassa kiertuefinaaliin....

Kysely: Kiinnostaisiko sinua lähteä juhannuksena 2026 Tallinnaan kannustamaan suomalaisia?

European Disc Golf Festival on vuonna 2026 ainoa Euroopassa...

Anthony Barela vei Yhdysvaltain mestaruuden – Anttila nousi viidenneksi

Anthony Barela on Yhdysvaltain mestari. Arizonasta kotoisin oleva Barela...

Anttila kohenteli asemiaan kauden viimeisessä Majorissa – Saarinen voittotaistelussa

Yhdysvaltain mestaruuskisat (USDGC) huipentuu sunnuntaina illalla finaalikierrokseen. Niklas Anttila...

Kauden viimeinen Major käynnistyi Yhdysvalloissa – McBeth jahtaa ennätystä

Yhdysvaltain mestaruuskisa (USDGC) starttasi torstaina Etelä-Carolinassa. Kisassa on mukana...

Suositun tuloskirjauspalvelun, Disc Golf Metrixin, omistaja vaihtuu

Yksi Suomen käytetyimmistä tuloskirjauspalveluista, Disc Golf Metrix, vaihtaa omistajaa....

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän