KotiUutisetRasmus Saukkoriipi kymmenen parhaan joukossa frisbeegolfin arvoturnauksen avauskierroksella

Rasmus Saukkoriipi kymmenen parhaan joukossa frisbeegolfin arvoturnauksen avauskierroksella

Vuoden neljäs ja viimeinen arvoturnaus USDGC eli Yhdysvaltojen mestaruuskisat alkoi torstaina. Nelipäiväisen kierroksen ensimmäinen kierros oli monen suomalaisen osalta keskinkertainen. Parhaiten pelasi Rasmus Saukkoriipi, joka on jaetulla sijalla 10.

14 suomalaismiehen joukkue ei yltänyt ensimmäisellä kierroksella parhaimpaansa huippuolosuhteissa. Saukkoriipi oli päivän selkeä suomalaisonnistuja. Hän on vain neljä heittoa jäljessä kärkipaikkaa pitävästä Joel Freemanista (-10). Tuloksessa -9 ja samalla jaetulla toisella sijalla on kolme pelaajaa: Sullivan Tipton, Kyle Klein ja Robert Burridge.

Miro Ryhänen on jaetulla sijalla 24 tuloksessa -4. Hänen kannassa on Niklas Anttila (jaettu sija 37) tuloksella -3. Viime vuonna toisena ollut Anttila kertoi Disc Golf Networkin haastattelussa ennen kisaa, että hänen ensimmäisen kierroksen tulostavoitteensa on 4-7 heittoa alle parin. Anttila ei siis aivan yltänyt tavoitteeseensa.

Tuloksesta -2 löytyykin jo peräti seitsemän suomalaisheittäjää. Katso kaikki tulokset ja toisen kierroksen lähtöajat ovat nähtävillä UDisc Live-tulospalvelusta. Kilpailu jatkuu perjantaina illalla Suomen aikaa. Suomalaisia ei nähdä videokorteissa.

USDGC:n yhteydessä pelataan myös naisten luokan kutsukilpailu: Salonen ja Blomroos hurjassa iskussa Yhdysvalloissa turnauksen avauskierroksella.

Uusimmat uutiset

Powergrip osti Prodigy Europen – Seppo Pajun 13 vuotinen taival päättyy

Powergrip on ostanut yksinoikeuden Prodigy Discs -brändin Euroopan toimintoihin....

Odotetut sopimusuutiset julki – kiinnostavimpien nimien lista lyhenee

Frisbeegolfin sopimusmarkkinoilla on nähty viime päivinä sekä odotettuja että...

Maailman kattojärjestö julkisti Major-kisajärjestäjiä vuosille 2027-28

PDGA (Professional Disc Golf Association) julkaisi perjantaina uusia kisaisäntiä...

Kiinnostavimmat sopimusuutiset vuonna 2026

Frisbeegolffanit ovat päässeet käymään tuttua sopimusspekulaatiota tänä talvena. Vaikka...

Ammattilaiskiertueen Euroopan kisat julkaistiin – Suomessa kisataan heinäkuussa kahdesti

Frisbeegolfin ammattilaiskausi lähestyy, kun Disc Golf Pro Tour jatkuu...

Aloittelijan frisbeegolfvarusteet: kiekkopaketti, laukku ja perusteet budjetilla

Frisbeegolf on kasvanut valtavasti Suomessa viime vuosina, ja moni...