KotiKilpailutDisc Golf Pro TourGannon Buhr ja Valerie Mandujano voittoihin DGPT:lla

Gannon Buhr ja Valerie Mandujano voittoihin DGPT:lla

Viikonloppuna pelattiin perinteikäs Idlewild Open Disc Golf Pro Tourilla. Monipuolisen radan valtijaiksi nousivat Gannon Buhr ja Valerie Mandujano. Buhr nappasi jo viidennen voittonsa tämän vuoden Pro Tourilla.

Buhr vei, Heimburg jälleen toinen

Gannon Buhr voitti kilpailun tuloksella -32. Toiseksi sijoittui Disc Golf Pro Touria ylivoimaisesti johtava Calvin Heimburg (-30). Kolmantena oli viime vuoden mestari Isaac Robinson tuloksella -28. Buhr otti kilpailun haltuun heti ensimmäisillä väylillä ja aloitti hyvällä kuuden birdien putkella. Hän oli voiton jälkeen tyytyväinen, että hän pystyi voittamaan myös metsäisellä radalla.

Heimburg on ollut uskomattoman hyvä tällä kaudella ja on tällä hetkellä hurjassa rating-tuloksessa 1051. Silti Heimburg ei ole onnistunut voittamaan “vain” kuin 3 kertaa tänä kalenterivuonna.

Mandujanon paluu

Loukkaantumisista kärsinyt Valerie Mandujano palasi kilpailukentille viime kuussa, mutta palasi nyt viikonloppuna vasta virallisesti omalle tasolleen. Hän oli vakuuttava koko kilpailun ajan eikä jättänyt muille mahdollisuuksia. Voittotulos -9 riitti lopulta ylivoimaiseen kuuden heiton voittoon. Toiseksi ylsi Ohn Scoggins (-3) ja kolmanneksi Holyn Handley (-1).

Disc Golf Pro Tour jatkuu ensi viikonloppuna Great Lakes Openilla, jossa on jaossa taas lisäpisteitä Disc Golf Pro Tourin kokonaiskilpailuun.

Frisbeegolfin MM-kisat kilpaillaan loppukuusta. 30.8.-3.9.2023.

Uusimmat uutiset

Gannon Buhr jyräsi ylivoimaiseen voittoon – jahtaa ennätystä

Viikonlopun Disc Golf Pro Tourin osakilpailu Queen City Classic...

Suomalaisheittäjillä hidas alku – Anttila ja Saarinen suomalaisten kärkinimet

Disc Golf Pro Tour-kauden kolmas kilpailu on käynnissä Charlottessa...

Suomalaistähdet palaavat kisakentille – Queen City Classic alkaa perjantaina Charlottessa

Disc Golf Pro Tourin kausi jatkuu viikonloppuna, kun Pohjois-Carolina...

Koe European Open Tallinnassa – järjestäjän matkapaketit suomalaisille

Suomalaisille frisbeegolffaneille European Open on aina ollut yksi lajin...

Gannon Buhrille makea voitto – Wysocki joutui fanien syyniin “Ricky valehteli”

Viikonloppuna kilpailtiin jälleen Disc Golf Pro Touria, kun kiertueen...

Wysocki palasi voittojen tielle Pro Tour-kauden avauskisassa

Disc Golf Pro Tour käynnistyi viikonloppuna Floridassa. Avoimessa luokassa...