KotiUutisetKilpailutFrisbeegolfin MM-kisoille uudistettu ilme – käyttöön tulee myös pysyvä kiertopalkinto

Frisbeegolfin MM-kisoille uudistettu ilme – käyttöön tulee myös pysyvä kiertopalkinto

Frisbeegolfin MM-kisat saavat uuden visuaalisen ilmeen. PDGA esitteli uudistuksen yhteydessä myös uuden kiertopalkinnon, joka otetaan käyttöön vuoden 2027 MM-kisoissa.

Uudistuksen tavoitteena on luoda frisbeegolfin arvostetuimmalle kilpailulle yhtenäinen ja pysyvä identiteetti, joka säilyy vuodesta toiseen kilpailupaikasta riippumatta.

Kuva: PDGA

Ensimmäisen kerran uutta ilmettä käytetään ensi vuonna Portlandissa Yhdysvalloissa järjestettävissä MM-kisoissa.

Uudistus koskee myös kisojen palkintopokaalia. Jatkossa sekä MPO- että FPO-sarjan maailmanmestarit nostavat ilmaan saman pysyvän kiertopalkinnon.

Pokaaliin kaiverretaan vuosien varrella maailmanmestaruuden voittaneiden pelaajien nimet.

Projektin suunnittelusta vastasi Jussi Meresmaa, joka toimi kilpailunjohtajana vuoden 2025 MM-kilpailuissa Tampereella ja Nokialla.

Meresmaan mukaan ajatus uudistuksesta syntyi vuoden 2025 kilpailujen järjestelyjen yhteydessä.

Hän huomasi, että jokainen kilpailujärjestäjä joutui luomaan MM-kilpailuille uuden visuaalisen ilmeen, eikä edellisten vuosien työstä jäänyt pysyvää jälkeä.

– MM-kisat ovat lajimme suurin tapahtuma. Niiden ilmeen suunnittelussa tuntui siltä, että koko frisbeegolfmaailma katsoi olkapääni yli, Meresmaa kertoi PDGA:n tiedotteessa.

Meresmaa haki uudistukseen inspiraatiota myös muista kansainvälisistä urheilulajeista ja niiden palkintokulttuurista.

Esimerkkeinä toimivat muun muassa jääkiekon Stanley Cup ja jalkapallon MM-pokaali, joissa jokainen uusi mestari liittyy osaksi kilpailun historiaa.

Uusimmat uutiset

Itävallan maajoukkue haluaa nousta maailman huipulle – kääntyi suomalaisvalmentajan puoleen

Suomen frisbeegolfmaajoukkueen valmentaja Joonas Merelä kävi lokakuussa Itävallassa pitämässä maan maajoukkueelle suunnatun harjoitusleirin.

Haastattelu: Kolme leikkausta ja pitkä kuntoutus – Heidi Laine avasi vaikeaa kauttaan

Suomalaisen frisbeegolfin kärkinaisiin lukeutuva Heidi Laine lähti kauteen 2026 varsin haastavista lähtökohdista.

JomezPro Series huipentuu kauden finaaliin – tässä tärkeimmät tiedot

Frisbeegolfin Disc Golf Pro Tourin uuden JomezPro Series -sarjan ensimmäinen kausi huipentuu 6.–8. marraskuuta Yhdysvaltain Alabamassa pelattavaan finaalikilpailuun.

Yhdysvaltalainen puttasi ennätyslukemat – Niklas Anttila suomalaisten kärjessä

Andrew Marwede päätti Disc Golf Pro Tour -kautensa ennätyksellisellä puttaustarkkuudella.

Frisbeegolfkauden parhaat pelaajat palkitaan – fanit pääsevät vaikuttamaan

Disc Golf Pro Tour palkitsee kauden 2026 aikana edukseen erottuneet pelaajat erikoispalkinnoilla.

Suomalaisnaiset dominoivat kauden 2026 tilastoja

Suomalaisnaiset loistivat frisbeegolfin ammattilaiskiertue DGPT:n kaudella 2026.