KotiUutisetOhn Scoggins on frisbeegolfin maailmanmestari – Iida Lehtomäki upeasti toiseksi

Ohn Scoggins on frisbeegolfin maailmanmestari – Iida Lehtomäki upeasti toiseksi

Ohn Scoggins on frisbeegolfin maailmanmestari vuosimallia 2025. Kokeneelle yhdysvaltalaiselle MM-kulta on uran ensimmäinen.

Yleisömeri naisten luokan päätöskierroksella oli valtava ja katsojat saivat toden totta jännittää viimeiseen saakka, sillä draaman kaarta Nokialla riitti. Kärkisijoilla keikkui läpi kierroksen neljä heittäjää. Henna Blomroos aloitti kierroksen hyvin ja johti pitkään, mutta ei onnistunut viimeisillä väylillä ja jäi heiton päähän Scogginsista. Jahtikortissa päivään lähtenyt Ella Hansen taas pelasi käsittämättömän -12 -kierroksen ja murskasi rataennätyksen kuudella heitolla. Viimeisen väylän bogey kuitenkin pilasi Hansenin mahdollisuudet. Blomroos ja Hansen jakavat yhdessä pronssisijaa.

Kärjessä kierrokselle lähtenyt 15-vuotias Iida Lehtomäki ei pystynyt ihan parhaimpaansa, mutta birdiet kierroksen lopussa nostivat hänet kokonaistulokseen -10. Se olisi voinut riittää maailmanmestaruuteen, mutta Scoggins heitti niin ikään viimeiset väylät loistavasti ja nousi 18. väylän birdiellä tasoihin.

Viiden päivän ja viiden kierroksen jälkeen uusi maailmanmestari ratkaistiin jatkoväylillä – Lehtomäki ja Scoggins pääsivät pelaamaan 18. väylän heti uudestaan. Scogginsin avausheitto pyörähti ulos pelialueelta ja näytti hetken siltä, että Lehtomäki voittaisi. Nuoren suomalaisen lähestymisheitto putosi kuitenkin ob-tikkujen väärälle puolelle. Lehtomäki pelasi kiekon parista kymmenestä metristä korin alle ja Scoggins pääsi puttaamaan ykkösringistä maailmanmestaruutta.

Scoggins ei epäröinyt vaan heitti kiekon keskelle koria ja pääsi juhlimaan Nokialla MM-kultaa.

Kaikki päätöskierroksen tulokset on nähtävissä täällä.

Uusimmat uutiset

Hurja suomalaistaisto – Salonen ryösti voiton jatkoväylällä

Disc Golf Pro Tourin osakilpailu Kansas City Wide Openissa...

Tässä on maailman 100 parasta rataa – neljä Suomesta

Maailman suurin tuloskirjaussovellus Udisc julkaisi maailman 100 parasta frisbeegolfrataa...

Henna Blomroos jälleen kiinni voitossa – johtaa viidellä heitolla

Henna Blomroos on taas kiinni Disc Golf Pro Tourin...

Suomalaisnaiset iskussa – kolme naista viiden parhaan joukossa

Suomalaisnaiset ovat taas mukana voittotaistelussa perjantaina alkaneessa Disc Golf...

Seppo Paju ryhtyy Discraftin Euroopan tiimin kapteeniksi

Entinen frisbeegolfammattilainen ja nykyinen frisbeegolfvaikuttaja Seppo Paju ilmoitti ryhtyneensä...

Gannon Buhr jyräsi jälleen voittoon – jahtaa ennätystä

Disc Golf Pro Tourilla viikonloppuna kilpailtu Jonesboro Open oli...