KotiDGPT EuropeEuropean Disc Golf FestivalSilva Saarinen jahtaa finaalikierroksella kotiyleisön paineiden alla pelaavaa Lättiä

Silva Saarinen jahtaa finaalikierroksella kotiyleisön paineiden alla pelaavaa Lättiä

Naisten luokassa Kristin Lätt karkasi kolmen heiton johtoon ennen finaalikierrosta johtaen kilpailua tuloksella -15. Lättiä lähtee jahtaamaan tällä kaudella jo totutusti Silva Saarinen, joka on tuloksessa -12. Kärkiryhmässä finaalikierroksella pelaavat myös Ella Hansen ja Valerie Mandujano, jotka ovat tuloksessa -10.

Lätt ja Saarinen ovat kamppailleet ennenkin Tallinnan laululavalla; vuoden 2023 EM-kisoissa Lätt lähti finaalikierrokselle peräti 16 heittoa Saarista edellä. Tuolloin Saarinen oli saada kotiyleisön paineiden alla pelanneen Lättin kiinni, vaikka virolainen voittikin lopulta Euroopan mestaruuden kolmen heiton turvin.

Nyt Lätt lähtee kotiyleisön jättimäisenä suosikkina hakemaan ensimmäistä major-voittoaan sitten viime vuoden European Openin, joten odotukset Lättin harteilla ovat valtavat. Jos uransa ensimmäistä major-voittoaan hakeva Saarinen pystyy ehjään alkukierrokseen, Lätt joutuu pelaamaan hurjien paineiden alla. Se saattaa avata oven Saariselle.

Gannon Buhr otti Robinsonin kiinni

Avoimessa luokassa kärjessä lähtenyt Isaac Robinson ei ollut aivan edellispäivän vireessä. -9 kierrostuloksen heittänyt Robinson lähtee finaalikierrokselle kärjessä yhdessä hyvän ystävänsä Gannon Buhrin kanssa. Buhr pelasi toista päivää putkeen tuloksen -14, joka nosti hänet neljänneltä sijalta kärkipaikalle. Kaksikko on tuloksessa -37. Kolmantena kisassa on Calvin Heimburg (-36).

Suomalaisista Niklas Anttila roikkuu edelleen kärjen tuntumassa. Anttila on neljäntenä ennen finaalikierrosta tuloksella -33. Kaikki tulokset näkyvät täällä.

Kilpailun finaalikierrosta voi seurata Disc Golf Network-palvelusta. Naisten luokan lähetys alkaa klo 9.45. Avoimen luokan lähetys käynnistyy klo 15.30.

Uusimmat uutiset

Blomroos hakee Major-voittoa luottocaddien kanssa – “Hän uskoo minuun”

Henna Blomroos lähtee sunnuntaina kärkipaikalta hakemaan uransa isointa voittoa...

Niklas Anttila taistelee sunnuntai-iltana historiallisesta Major-voitosta – “En malta odottaa”

Niklas Anttila jatkaa edelleen Champions Cupin kärkipaikalla kolmen kierroksen...

Henna Blomroos kasvatti johtoaan Champions Cupissa – suomalaisilla kaksoisjohto!

Henna Blomroos vahvisti entisestään otettaan Champions Cupin johtopaikalla pelattuaan...

Niklas Anttila edelleen johdossa – Väinö Mäkelä nousi jahtikorttiin

Niklas Anttila jatkaa kärjessä Champions Cupissa, kun kilpailun neljästä...

Henna Blomroos jatkaa arvoturnauksen kärjessä – “Rakastan tätä rataa”

Henna Blomroos on löytänyt loistovireen Virginiassa pelattavassa Champions Cupissa....

Champions Cupissa ennennäkemätön suomalaisalku – yhteensä kolme suomalaista kärjessä!

Frisbeegolfkauden 2026 ensimmäinen Major, Champions Cup, alkoi vahvalla suomalaisten...