KotiDGPT EuropeEuropean Disc Golf FestivalNiklas Anttila pelasi hurjan kierroksen Virossa – vain heiton kärkeä perässä

Niklas Anttila pelasi hurjan kierroksen Virossa – vain heiton kärkeä perässä

European Disc Golf Festival käynnistyi tänään myös avoimen luokan osalta ja Virossa nähtiin suuri määrä kovia tuloksia. Peräti 14 kilpailijaa pelasi kierroksen vähintään kymmenen alle par:in. 

Yksi avauspäivän parhaista oli Niklas Anttila, joka aloitti neljällä birdiellä ja tykitti lopulta hurjan kierrostuloksen -12. Anttilalla oli vielä lopussa mahdollisuus nousta kilpailun johtoon, mutta kakkosringin putit kahdella viimeisellä väylällä menivät niukasti ohi.

Anttila on voittanut tällä kaudella kolme osakilpailua Disc Golf Pro Tourilla, mutta Major-voitto häneltä vielä puuttuu.

Tässä vaiheessa Anttila on vain heiton perässä kisan kärkikaksikosta; torstain parhaasta tuloksesta vastasivat Anthony Barela (-13) sekä Isaac Robinson (-13).

Kärkikymmenikköön mahtuu avauspäivän jälkeen suomalaisista lisäksi Rasmus Saukkoriipi (-10) eivätkä kauas jääneet myöskään Lauri Lehtinen (-8) ja Samuel Hänninen (-7).

Anttila heittää turnauksen toisella kierroksella kärkikortissa. Kisaa voi seurata suorana Disc Golf Networkin kautta.

Uusimmat uutiset

Blomroos hakee Major-voittoa luottocaddien kanssa – “Hän uskoo minuun”

Henna Blomroos lähtee sunnuntaina kärkipaikalta hakemaan uransa isointa voittoa...

Niklas Anttila taistelee sunnuntai-iltana historiallisesta Major-voitosta – “En malta odottaa”

Niklas Anttila jatkaa edelleen Champions Cupin kärkipaikalla kolmen kierroksen...

Henna Blomroos kasvatti johtoaan Champions Cupissa – suomalaisilla kaksoisjohto!

Henna Blomroos vahvisti entisestään otettaan Champions Cupin johtopaikalla pelattuaan...

Niklas Anttila edelleen johdossa – Väinö Mäkelä nousi jahtikorttiin

Niklas Anttila jatkaa kärjessä Champions Cupissa, kun kilpailun neljästä...

Henna Blomroos jatkaa arvoturnauksen kärjessä – “Rakastan tätä rataa”

Henna Blomroos on löytänyt loistovireen Virginiassa pelattavassa Champions Cupissa....

Champions Cupissa ennennäkemätön suomalaisalku – yhteensä kolme suomalaista kärjessä!

Frisbeegolfkauden 2026 ensimmäinen Major, Champions Cup, alkoi vahvalla suomalaisten...