KotiKilpailutDGPT EuropeAdam Hammes voittoon Norjassa – kärkikolmikossa myös suomalaisia

Adam Hammes voittoon Norjassa – kärkikolmikossa myös suomalaisia

PCS Openia avauspäivästä lähtien johtanut Adam Hammes juhli sunnuntaina koko turnauksen voittoa. Yhdysvaltalaiselle voitto on kauden toinen, sillä hän voitti myös maaliskuussa pelatun Waco Annual Charity Openin. Uransa aikana Hammes on ehtinyt voittaa kaikkiaan viisi Pro Tour -kisaa.

“Tuntuu upealta voittaa tässä kauniissa maassa, tämä on unelmien täyttymys”, Hammes sanaili Disc Golf Networkin haastattelussa.

“Tänään oli hyvin tuulinen keli ja en ole tällä kaudella onnistunut hyvin tuulessa. Ajattelin, että päivä tulee olemaan haastava, mutta olen tyytyväinen siihen, kuinka suoriuduin.”

Turnaus oli avoimessa luokassa äärettömän tasainen ja neljän heiton sisään mahtui peräti kymmenen heittäjää. Hammes (-23) vei voiton lopulta kahden heiton turvin. 

Miio Hämäläinen (-21) sijoittui ensimmäisessä Elite Series -statuksen kilpailussaan loistavasti toiselle sijalle. Kolmatta sijaa tuloksella -20 jakoi kuusi heittäjää mukaan lukien Daniel Davidsson, Lauri Lehtinen sekä Jesse Nieminen.

Disc Golf Pro Tour jatkuu Norjassa ensi viikonloppuna, kun Oslossa heitetään Krokhol Open.

Uusimmat uutiset

Sieravuori Challenge starttaa tänään – jaossa kaksi USDGC-paikkaa

Sieravuori Challenge pelataan tänä viikonloppuna Eurassa ja vaikka aivan...

Daniel Davidsson on frisbeegolfin suomenmestari 2025

Daniel Davidsson on voittanut frisbeegolfin suomenmestaruuden näytöstyyliin Heinolan Kippiksellä....

Silva Saarinen on frisbeegolfin suomenmestari!

Silva Saarinen on voittanut frisbeegolfin suomenmestaruuden Kippiksellä. Saarinen ja...

Davidsson ja Salonen kärjessä SM-kisojen viimeiselle kierrokselle

Frisbeegolfin SM-kisojen kolmas kilpailupäivä on pelattu. Sää oli Kippiksellä...

Daniel Davidsson nousi SM-kisojen piikkipaikalle – tilanne kärjessä tasainen

Frisbeegolfin SM-kisojen toinen kilpailupäivä on ohi. Keli oli Heinolan...

Frisbeegolfin MM-kisat rikkoivat ennätyksiä lähes kaikilla mittareilla

Frisbeegolfin MM-kisat kilpailtiin 30.7.-3.8.2025 Tampereella ja Nokialla - ensimmäistä...

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän