KotiKilpailutDGPT EuropeEveliina Saloselle kolmas voitto peräkkäin – "Tiesin, että minulla on mahdollisuus"

Eveliina Saloselle kolmas voitto peräkkäin – “Tiesin, että minulla on mahdollisuus”

Eveliina Salonen on voittanut Norjassa tänä viikonloppuna pelatun PCS Openin. Voitto on Saloselle kolmas putkeen; Salonen voitti kaksi viikkoa sitten naisten Yhdysvaltain mestaruuden ja viime viikonloppuna frisbeegolfin EM-kultaa.

Salonen lähti päätöskierrokselle jaetulta toiselta sijalta kuusi heittoa Kristin Lättiä perässä. Lättin viimeinen kierros oli hankala ja Salonen sekä Anniken Steen ottivat virolaisen kiinni kierroksen puolen välin jälkeen. 

Salonen (-14) onnistui loppuväylillä kolmikosta parhaiten. Eroa Steeniin (-11) ja Lättiin (-11) kertyi lopulta kolme heittoa.

“Tuntuu mahtavalta. Eilen olin pettynyt, kun epäonnistuin kymmenessä putissa ja menetin niin monta mahdollisuutta. Tiesin kuitenkin, että minulla on mahdollisuus tänään jos onnistun laittamaan putteja sisään”, Salonen kommentoi Disc Golf Networkille.

Salonen puhui haastattelussa myös haasteista, joita hän on puttinsa kanssa viime vuosina kohdannut.

“On vaikeaa, kun menettää kaiken itseluottamuksen puttiin ja ajattelee jo etukäteen kommentteja, joita sosiaalisessa mediassa tulee. Olen lukenut ne kaikki ja se tuntuu pahalta, mutta olen nyt onnistunut todistamaan itselleni, että pystyn puttaamaan hyvin”, Salonen totesi.

Salonen piti alkukesästä puolentoista kuukauden mittaisen tauon, jonka jälkeen hän on ollut voittamaton.

“Lennän tänään kotiin ja pidän taas viikon taukoa. Moni on sanonut, että on tyhmää pitää taukoa kesken kauden, mutta minulle se sopii. Pelailen golfia, padelia ja teen crossfitiä, se tekee henkisestä pelistäni helpompaa. En malta odottaa isoja turnauksia ja lähden niihin hyvällä itseluottamuksella.”

Iida Lehtomäki oli viikonlopun toiseksi paras suomalaisnainen. Lehtomäki (-5) lähti päätöspäivään jaetulta toiselta sijalta, mutta ei pystynyt sunnuntaina parhaimpaansa. Neljäs sija on kuitenkin Lehtomäelle erinomainen tulos.

Uusimmat uutiset

Kansainvälinen huippufrisbeegolf palaa Tampereelle – Suomi sai vuoden 2027 EM-kisat

Frisbeegolfin EM-kisat pelataan vuonna 2027 Tampereen frisbeegolfkeskuksessa. Nelipäiväinen arvokisa...

Suomen Pro Tour näkyy ensi kaudella MTV:llä

SFL Powergrip Pro Tour eli Suomen ammattilaiskiertue kuuluu tulevana...

Powergrip osti Prodigy Europen – Seppo Pajun 13 vuotinen taival päättyy

Powergrip on ostanut yksinoikeuden Prodigy Discs -brändin Euroopan toimintoihin....

Odotetut sopimusuutiset julki – kiinnostavimpien nimien lista lyhenee

Frisbeegolfin sopimusmarkkinoilla on nähty viime päivinä sekä odotettuja että...

Maailman kattojärjestö julkisti Major-kisajärjestäjiä vuosille 2027-28

PDGA (Professional Disc Golf Association) julkaisi perjantaina uusia kisaisäntiä...

Kiinnostavimmat sopimusuutiset vuonna 2026

Frisbeegolffanit ovat päässeet käymään tuttua sopimusspekulaatiota tänä talvena. Vaikka...