KotiKilpailutEM-kilpailutNiklas Anttilalle uran toinen Euroopan mestaruus ylivoimaisella esityksellä

Niklas Anttilalle uran toinen Euroopan mestaruus ylivoimaisella esityksellä

Niklas Anttila voitti uransa toisen Euroopan mestaruuden Norjassa. Anttila oli neljän kierroksen kilpailussa omaa luokkaansa eikä antanut muille kilpailijoille mahdollisuuksia.

Anttila karkasi kilpailun avauskierroksella jo neljän heiton karkumatkalle, eikä kilpakumppanit saanut kirittyä karkumatkaa kiinni. Päinvastoin Anttila voitti kilpailun peräti 16 heiton turvin ennen hopealle yltänyttä Saksan Timo Hartmannia.

“Voitto tuntuu oikealta. Tuntuu siltä, että ansaitsin tämän mestaruuden. Kilpailun voittaminen ei ole helppoa silloin, kun olet kilpailun ennakkosuosikki. Minulla oli isot paineet kaikilta ihmisiltä, mukaanlukien itseltäni. Tuntuu, että pystyin vastaamaan paineisiin”, Niklas Anttila kommentoi voiton jälkeen Disc Golf Networkille.

EM-hopeaa voittaneen Timo Hartmannin lopputulos oli -16. Hartmannin finaalikierrokselle mahtui mm. tämä hole-in-one. Suomen Kristian Kuoksa vei EM-pronssia tuloksella -14.

23-vuotiaalle Niklas Anttilalle Euroopan mestaruus oli jo uran toinen. EM-kisat kilpaillaan joka toinen vuosi. Viimeksi Anttila voitti kilpailun vuonna 2021.

Eetu Tuominen vei junioreiden mestaruuden

Lempäälästä kotoisin oleva Eetu Tuominen voitti alle 18-vuotiaiden EM-kultaa. Ennakkosuosikkina kilpailuun lähtenyt Tuominen otti niin ikään selvän voiton kymmenen heiton erolla.

Suomalaiset ottivat kaikkinensa kolmoisvoiton, sillä EM-hopean jakoivat Oiva Päivänsalo ja Miio Hämäläinen tuloksella +2.

Uusimmat uutiset

Kansainvälinen huippufrisbeegolf palaa Tampereelle – Suomi sai vuoden 2027 EM-kisat

Frisbeegolfin EM-kisat pelataan vuonna 2027 Tampereen frisbeegolfkeskuksessa. Nelipäiväinen arvokisa...

Suomen Pro Tour näkyy ensi kaudella MTV:llä

SFL Powergrip Pro Tour eli Suomen ammattilaiskiertue kuuluu tulevana...

Powergrip osti Prodigy Europen – Seppo Pajun 13 vuotinen taival päättyy

Powergrip on ostanut yksinoikeuden Prodigy Discs -brändin Euroopan toimintoihin....

Odotetut sopimusuutiset julki – kiinnostavimpien nimien lista lyhenee

Frisbeegolfin sopimusmarkkinoilla on nähty viime päivinä sekä odotettuja että...

Maailman kattojärjestö julkisti Major-kisajärjestäjiä vuosille 2027-28

PDGA (Professional Disc Golf Association) julkaisi perjantaina uusia kisaisäntiä...

Kiinnostavimmat sopimusuutiset vuonna 2026

Frisbeegolffanit ovat päässeet käymään tuttua sopimusspekulaatiota tänä talvena. Vaikka...