KotiUutisetEveliina Salosen voittopokaali herättää keskustelua somessa – "En voinut uskoa todeksi"

Eveliina Salosen voittopokaali herättää keskustelua somessa – “En voinut uskoa todeksi”

Eveliina Salosen pokkaama naisten Yhdysvaltain mestaruusturnauksen voittopokaali on herättänyt paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa. 

Pokaalin tarkoituksena on ollut ilmeisesti jäljitellä Silver Creekin frisbeegolfradalta löytyvää majakkaa, jonka päälle 13. väylän kori oli viikonlopun kilpailussa sijoitettu. Moni ei kuitenkaan ole nähnyt pokaalissa majakkaa vaan jotain ihan muuta. Muun muassa Redditissä ollaan vahvasti sitä mieltä, että pokaali muistuttaa erehdyttävästi miehen sukupuolielintä.

“Lopetin juuri katsomisen ja en voinut uskoa pokaalia todeksi”, toteaa eräs kommentoija.

“Ei ole universumia, jossa tuo ei ollut tarkoituksellista”, lataa toinen.

Sosiaalisessa mediassa on huomioitu, että Salonen näytti itsekin olevan hieman hämillään saatuaan pokaalin käsiinsä.

“Olen pahoillani Eveliinan puolesta. Näytti siltä kuin hän olisi halunnut laittaa pokaalin maahan ja piilottaa sen reppunsa taakse”, internetissä tuumitaan.

Myös Disc Golf Pro Tourin virallisten sosiaalisen median kanavien kommenttikentät ovat täyttyneet kriittisestä palautteesta. Kommentoijat ihmettelevät esimerkiksi sitä, miten palkinto on saattanut läpäistä kilpailunjärjestäjän seulan.

“Huonoin pokaali, jonka olen ikinä nähnyt” kommenteissa tiivistetään. 

Kilpailunjärjestäjä ei ole kommentoinut voittopokaalista syntynyttä sosiaalisen median kohua.

Uusimmat uutiset

Nikola Arkko kukisti puolustavan mestarin – 20-vuotias nousi SM-kultaan

Nikola Arkko on uusi frisbeegolfin Suomen mestari. Heinolasta kotoisin...

Hallitseva mestari Daniel Davidsson johtaa SM-kisoja ennen finaalikierrosta

Hallitseva Suomen mestari Daniel Davidsson lähtee sunnuntain finaalikierrokselle neljän...

Silva Saarinen Yhdysvaltojen mestariksi dramaattisten vaiheiden jälkeen

Silva Saarinen saavutti uransa kolmannen Major-tittelin, kun suomalainen voitti...

Naisten Major käynnistyi rikkonaisesti Utahissa – Saarinen kärkikahinoissa

Suomen kärkinaiset taistelevat Utahissa tänä viikonloppuna Yhdysvaltojen mestaruudesta. Kilpailu...

Gannon Buhr voitti Heinola Openin – Davidsson putosi kolmanneksi

Maailman ykköspelaaja Gannon Buhr nousi viimeisellä kierroksella Heinola Openin...

Daniel Davidsson nousi Heinola Openin kärkeen – edessä jännittävä päätöskierros

Daniel Davidsson nousi lauantaina Heinola Openin ykköspaikalle. Davidssonin (-19)...