KotiKilpailutMM-kisatMM-kisojen lipunmyynnin toinen vaihe aukeaa - lisää VIP-lippuja myyntiin

MM-kisojen lipunmyynnin toinen vaihe aukeaa – lisää VIP-lippuja myyntiin

Frisbeegolfin MM-kisojen lipunmyynti aukesi jo viime vuoden marraskuussa. Ensimmäisen vaiheen liput myytiin loppuun ennätyksellisen nopeasti.

Nyt järjestäjä ilmoitti, että MM-kisojen lipunmyynnin toinen vaihe käynnistyy ensi viikolla 23.4.2025. Aikasempien tietojen mukaan VIP-liput oltaisiin myyty loppuun, mutta nyt järjestäjä tiedottaa, että VIP-kapasiteettia on saatu kasvatettua.

”MM-kisat on paisumassa massiiviseksi kansainväliseksi urheilutapahtumaksi. Lipunmyynnin ensimmäinen vaihe osoitti todella vahvaa kysyntää VIP-lipuille. Nyt ollaan pari kuukautta tehty töitä, että saadaan tarjottua ikimuistoinen VIP-kokemus yhä suuremmalle fanijoukolle”, kilpailunjohtaja Jussi Meresmaa kertoo MM-kisasivuilla.

Tapahtumapaikoille suunnitellaan useiden satojen katsojien VIP-katsomoita. Esimerkiksi Nokialle suunnitellaan 500 henkilön pääkatsomoa. MM-kisasivujen uutisen mukaan Tampereen viimeistäkin väylää pystyisi seuraamaan 400 katsojaa omasta VIP-katsomosta.

”Olemme laatineet yhteistyössä Kataja Eventin MM-kisoja varten suunnitellut kustomoidut katsomoratkaisut, joista olen todella innoissani. Näillä katsomoratkaisuilla saadaan tarjottua ennennäkemätön kokemus frisbeegolffanille ja pelaajille”, Meresmaa jatkaa.

Frisbeegolfin MM-kisat kilpaillaan 30.7.-3.8.2025 Nokialla ja Tampereella. Kilpailuita voi seurata ilmaiseksi Nokialla keskiviikkona 30.7. ja 2.-3.8.2025. Tampereen kisapäiviä voi seurata paikan päällä vain pääsylipulla. Kisat nähdään suorana Yleltä.

Uusimmat uutiset

Kiinnostavimmat sopimusuutiset vuonna 2026

Frisbeegolffanit ovat päässeet käymään tuttua sopimusspekulaatiota tänä talvena. Vaikka...

Ammattilaiskiertueen Euroopan kisat julkaistiin – Suomessa kisataan heinäkuussa kahdesti

Frisbeegolfin ammattilaiskausi lähestyy, kun Disc Golf Pro Tour jatkuu...

Aloittelijan frisbeegolfvarusteet: kiekkopaketti, laukku ja perusteet budjetilla

Frisbeegolf on kasvanut valtavasti Suomessa viime vuosina, ja moni...

Silva Saarinen noussut fanien suosikiksi vuosittaisessa fanikyselyssä

Yhdysvaltalaisen Ultiworld Disc Golfin vuosittaisen 2025 Fandom Survey -kysely...

Vuoden 2027 frisbeegolfin SM-kisat järjestetään Hämeenlinnassa

Suomen frisbeegolfliitto on myöntänyt vuoden 2027 frisbeegolfin SM-kisat Hämeenlinnalle....

Calvin Heimburg ja Holyn Handley voittivat kiertueet ja jättipotit

Disc Golf Pro Tour kausi 2025 päätettiin Virginiassa kiertuefinaaliin....

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän