KotiUutisetKilpailutFord jatkaa panostustaan frisbeegolfiin - lähtee MM-kisojen pääyhteistyökumppaniksi

Ford jatkaa panostustaan frisbeegolfiin – lähtee MM-kisojen pääyhteistyökumppaniksi

Yksi maailman tunnetuimmista brändeistä, Ford, nähdään ensi kesänä frisbeegolfin MM-kisojen yhtenä pääyhteistyökumppanina. Ford on ollut näkyvästi mukana European Openissa jo useamman vuoden ajan.

”Olemme olleet mukana European Openissa jo vuodesta 2017 lähtien ja kun saimme kuulla, että tänä kesänä kilpaillaan samassa paikassa Maailmanmestaruuksista oli helppo päätös jatkaa hyvin toiminutta yhteistyötä. On hienoa olla mukana tekemässä historiaa olemalla mukana ensimmäisissä MM-kisoissa Suomessa”, Oy Ford Ab:n Markkinointipäällikkö Joni Luumi kertoo.

”Ford on usemman vuoden jo ollut suomalaisen frisbeegolffarin auto ja siitä haluamme pitää jatkossakin kiinni. Laji kasvaa Suomessa hurjaa vauhtia ja on hienoa olla mukana sen kehityksessä. Olemme itsekin vieneet oman henkilökuntamme, meidän yhteistyökumppanit sekä median edustajat pelaamaan ja tutustumaan tähän hienoon lajiin. Lisäksi olemme jakaneet kiekkoja Ford asiakkaille, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollista ja helppoa lähteä lajia koittamaan. Frisbeegolfilla on siis erityinen asema Fordille Suomessa”, jatkaa Luumi.

Pitkään jatkunut yhteistyö on lujittanut Fordin brändin vahvasti osaksi kilpafrisbeegolfia. Ford on ensi vuoden MM-kisoissa näkyvästi esillä molemmilla kisaradoilla. Nokialla Ford nähdään totutusti kumppanina väylällä 16.

Nokian väylä 16 on yksi maailman ikonisimmista frisbeegolfväylistä – pitkäaikainen yhteistyö on juurruttanut Fordin osaksi ratkaisuhetkiä.

”Kilpailunjärjestäjän ja lajin näkökulmasta Ford on ihanteellinen kumppani. He näkevät yhteistyön pitkäaikaisena kumppanuutena, joka kantaa hedelmiä vuosia molemmille”, kilpailunjohtaja Jussi Meresmaa kertoo.

”Suomen yksi nopeimmin kasvavista lajiesta on kasvanut koko kansan tunnetuksi varteenotettavaksi kilpaurheiluksi. Frisbeegolf on edelleen erittäin kustannustehokas tapa tavoittaa laajoja asiakasryhmiä varsinkin Suomessa”, Meresmaa arvioi.

Frisbeegolfin MM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa 30.7.-3.8.2025. MM-kisat on lajin suurin ja merkittävin tapahtuma. Vuoden 2025 kisat tavoittaa arviolta puolet suomalaisista ja kansainvälisesti useita miljoonia frisbeegolfareita.

Uusimmat uutiset

Frisbeegolfin MM-pokaali uudistuu – tällainen on uusi kiertopalkinto

Frisbeegolfin MM-kisoissa nähdään jatkossa uudenlainen kiertopalkinto, jonka suunnittelussa on haluttu kunnioittaa lajin historiaa.

Frisbeegolfin MM-kisoille uudistettu ilme – käyttöön tulee myös pysyvä kiertopalkinto

Frisbeegolfin MM-kisat saavat uuden visuaalisen ilmeen.

Itävallan maajoukkue haluaa nousta maailman huipulle – kääntyi suomalaisvalmentajan puoleen

Suomen frisbeegolfmaajoukkueen valmentaja Joonas Merelä kävi lokakuussa Itävallassa pitämässä maan maajoukkueelle suunnatun harjoitusleirin.

Haastattelu: Kolme leikkausta ja pitkä kuntoutus – Heidi Laine avasi vaikeaa kauttaan

Suomalaisen frisbeegolfin kärkinaisiin lukeutuva Heidi Laine lähti kauteen 2026 varsin haastavista lähtökohdista.

JomezPro Series huipentuu kauden finaaliin – tässä tärkeimmät tiedot

Frisbeegolfin Disc Golf Pro Tourin uuden JomezPro Series -sarjan ensimmäinen kausi huipentuu 6.–8. marraskuuta Yhdysvaltain Alabamassa pelattavaan finaalikilpailuun.

Yhdysvaltalainen puttasi ennätyslukemat – Niklas Anttila suomalaisten kärjessä

Andrew Marwede päätti Disc Golf Pro Tour -kautensa ennätyksellisellä puttaustarkkuudella.