KotiKilpailutMM-kisatNiklas Anttilalle hopeaa frisbeegolfin MM-kisoista

Niklas Anttilalle hopeaa frisbeegolfin MM-kisoista

Niklas Anttila teki suomalaista frisbeegolfhistoriaa voittamalla MM-kisoissa hopeaa. Anttila taisteli parhaimmillaan voitosta, mutta taipui lopulta hopealle.

Frisbeegolfin maailmanmestaruuden uusi puolustava maailmanmestari Isaac Robinson.

Anttilaa hopea ei lämmittänyt: “Tottakai pettynyt. Mutta jollain tavalla tuntuu, että mää en ollu tänään lähelläkään voittoa.”

“Tänään ei ollut mun mikään paras päivä”, Niklas Anttila jatkoi. “Pari puttia, kun olisi siinä keskivaiheilla kierrosta mennyt sisään ja putti väylällä 14 olisi jäänyt koriin, niin olisi ollut ehkä eri kisa, mutta ei tänään.”

Robinson karkasi alkukierroksella peräti kuuden heiton johtoon. Finaalikierroksen keskivaiheilla yhdysvaltalaisen kone alkoi yskimään ja Anttila nousi hengittämään puolustavan maailmanmestarin niskaan kolmen heiton päähän.

Väylällä 14 Anttilan birdie-putti osui keskelle rinteessä olevaa koria, mutta kori sylki Anttilan kiekon ulos. Kiekko pyöri epäonnisesti lähes 40 metrin päähän. Epäonni tipautti Anttilan kohtalokkaan tuntuisesti neljän heiton päähän Robinsonista eikä kuopiolainen enää onnistunut kampeamaan takaisin voittotaisteluun.

Lopulta Isaac Robinson voitti tuloksella -37. Anttila oli toinen tuloksella -33. Pronssia nappasi Eagle McMahon (-32).

Anttila oli kaikkinensa kuitenkin tyytyväinen omaan peliinsä vuoden 2024 MM-kisoissa: “Kyllä mää mun peliin oon ihan tyytyväinen. Että ehkä taas toi viimeinen kierros on sellainen, missä on paljon parannettavaa, että pystyy klousaamaan ton kisan paremmin. Heitto on hyvää, putti on hyvää. Tollasia tärkeitä hetkiä pitää vielä harjoitella, että niissä onnistutaan.”

Niklas Anttila saa uuden mahdollisuuden tavoitella frisbeegolfin maailmanmestaruutta ensi vuonna kotikisoissa, sillä frisbeegolfin MM-kisat pelataan vuonna 2025 Suomessa, Nokialla ja Tampereella. Kyseessä on samalla ensimmäinen kerta, kun kisat järjestetään Pohjois-Amerikan ulkopuolella: “Tosi innoissani oon kyllä siitä. Hieno tarina olisi, kun täällä on kakkonen ja voisin siellä vaikka voittaa”, Anttila tunnelmoi. “En malta odottaa, että pääsee pelaamaan kotiyleisön edessä.”

Anttila sai hopeasijasta 20 000 dollaria eli lähes 17 800 euroa.

Lue myös: Eveliina Salonen nousi historialliseen frisbeegolfin maailmanmestaruuteen!

Katso kaikki tulokset täältä.

Katso Frisbeegolfmedian finaalipäivän kisaraportista Niklas Anttilan mietteet kisan jälkeen:

Uusimmat uutiset

Sieravuori Challenge starttaa tänään – jaossa kaksi USDGC-paikkaa

Sieravuori Challenge pelataan tänä viikonloppuna Eurassa ja vaikka aivan...

Daniel Davidsson on frisbeegolfin suomenmestari 2025

Daniel Davidsson on voittanut frisbeegolfin suomenmestaruuden näytöstyyliin Heinolan Kippiksellä....

Silva Saarinen on frisbeegolfin suomenmestari!

Silva Saarinen on voittanut frisbeegolfin suomenmestaruuden Kippiksellä. Saarinen ja...

Davidsson ja Salonen kärjessä SM-kisojen viimeiselle kierrokselle

Frisbeegolfin SM-kisojen kolmas kilpailupäivä on pelattu. Sää oli Kippiksellä...

Daniel Davidsson nousi SM-kisojen piikkipaikalle – tilanne kärjessä tasainen

Frisbeegolfin SM-kisojen toinen kilpailupäivä on ohi. Keli oli Heinolan...

Frisbeegolfin MM-kisat rikkoivat ennätyksiä lähes kaikilla mittareilla

Frisbeegolfin MM-kisat kilpailtiin 30.7.-3.8.2025 Tampereella ja Nokialla - ensimmäistä...

2 KOMMENTTIA

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän