Koti Uutiset Tutkimus: Kippasuon huippurata toi Heinolaan yli miljoona euroa

Tutkimus: Kippasuon huippurata toi Heinolaan yli miljoona euroa

Heinola kippasuo
Kippasuo DiscGolfPark World on kehittynyt vuosi vuodelta paremmaksi matkailukohteeksi. Kuva: Kippis
Mainos

Heinola DiscGolfPark World on noussut kohisten maailman parhaiden frisbeegolfratojen joukkoon. “Kippiksen” Pro-rata valittiin viime vuonna maailman toiseksi parhaaksi radaksi. Keskus teetti teetti viime vuonna kävijätutkimuksen, jolla selvitettiin kävijäprofiileja sekä radan aluetaloudellista vaikutusta.

Ville Lindin ja Sulo Saarelan toteuttaman tutkimuksen mukaan Kippiksen frisbeegolfkeskus toi Heinolaan yli miljoona euroa. Rata keräsi viime vuoden aikana pelaajia ympäri maailmaa, mikä nosti radan Heinolan tärkeimmäksi matkailuvaltiksi. Ulkomailta ja Suomesta tulevat matkailijat käyttivät rahaa majoitukseen, ruokailuun ja paikallisiin palveluihin tutkimuksen mukaan arviolta yli miljoona euroa.

Heinolan kaupunki kertoo tiedotteessaan, että liikuntapaikat eivät ole vain kuluerä, vaan niillä on merkittäviä moninaisia vaikutuksia kunnille. Liikuntapaikat tunnistetaan jo hyvinvoinnin lisääjinä, mutta niillä on myös merkittäviä taloudellisia vaikutuksia.

Tutkimuksessa selvitettiin matkailijoiden kulutustottumuksia kyselylomakkeella, jota yhdistettiin tuloskirjaussovellus UDiscin kävijädataan ja paikan päällä olevien kävijälaskureiden dataan. Heinolan tiedotteen mukaan “matkailijat toivat ravintolapalveluihin 385 350 €, elintarvikkeisiin 433 125 € ja majoitukseen 357 788 €. Tämä tarkoittaa, että todella maltillisesti laskettuna Kippis toi Heinolan alueelle rahaa ainakin 1 176 263 euroa vuonna 2024.”

Kippiksen puuhamies Jere Pohjankoski hehkutti jo viime vuoden puolella markkinointitoimisto teeboxille matkailun aluetaloudellisia vaikutuksia. Tutkimuksen myötä arvioiden taustalle on saatu myös konkretiaa.

Pohjankoski suositteleekin kaikille radoille kävijälaskureita ja ylipäätään dataperusteista lähestymismallia: “Nykymaailmassa päätöksiä tehdään dataperusteisesti ja sen vuoksi ensimmäinen askel oikeaan suuntaan on hankkia frisbeegolfradalle kävijälaskurit. Pian kuitenkin herää kysymys, että millaisia ihmisiä siellä kulkee, miten he käyttäytyvät tai mistä he pitävät, jolloin päästään datan rikastamiseen.”

Datan rikastamiseen paras työkalu on tällä hetkellä UDisc-tuloskirjaussovellus, joka tarjoaa radan ylläpitäjille korvaamattoman arvokasta tietoa kävijöistä.

“Tähän päälle kun frisbeegolf-rata saa ajastaan kävijätutkimuksen kautta tietoa pelaajien rahan käytöstä niin päästään päättäjiäkin kiinnostavan datan äärelle. Ja tottakai tälläinen tutkittu tieto auttaa myös kumppanuuksien solmimisessa”, Pohjankoski päättää.

Tämän vuoden elokuussa Kippiksellä pelataan avoimen luokan SM-kisat.

Mainos

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Exit mobile version