
Frisbeegolfkauden tärkeimmät viikot ovat edessä ainakin suomalaisnaisten näkökulmasta. Kesän arvokisaputken käynnistää tällä viikolla kauden toinen Major-turnaus, naisten Yhdysvaltain mestaruuskilpailut (USWDGC), joka heitetään 19.-22.7. Wisconsinissa Rollin Ridgen radalla.
Suomalaisten näkökulmasta edessä on erittäin mielenkiintoinen viikonloppu. Mukana on neljä suomalaisheittäjää, hallitseva maailmanmestari Eveliina Salonen, voittoputkeen äitynyt Silva Saarinen, Henna Blomroos sekä Jenni Karppinen.
Yhdysvaltain mestaruutta puolustaa Missy Gannon, joka voitti keväällä myös kauden ensimmäisen Major-turnauksen Champions Cupin. Mukana kisoissa ovat käytännössä kaikki maailman kärkinaiset, joten helpolla ei mestaruus tule kenellekään irtoamaan.
Salonen palaa tauolta kisaradalle
Kaksi arvoturnausta viime kaudella voittaneen Eveliina Salosen kisakunto on puolentoista kuukauden tauon jälkeen pieni kysymysmerkki, mutta vanhat näytöt nostavat hänet siitä huolimatta yhdeksi viikonlopun voittajasuosikeista.
Salonen aloitti kauden vahvasti ja sijoittui vuoden ensimmäisessä kilpailussa Floridassa toiseksi. Kevään muissa kisoissa hän ei yltänyt podiumille, mutta keikkui tasaisesti hyvillä sijoituksilla.
Kisaradalla Salonen nähtiin viimeksi Champions Cupissa toukokuun alussa. Alkukesästä hän on kärsinyt jalkavaivoista, minkä vuoksi hän joutui jättämään viime viikonloppuna väliin alunperin kisakalenteriin suunnitellun Preserve Championshipin.
Huippuvireinen Saarinen jahtaa kolmatta voittoa putkeen
Silva Saarinen on voittanut Disc Golf Pro Tourilla nyt kaksi osakilpailua peräkkäin ja odotukset ovat korkealla myös tulevan kilpailun suhteen.
Saarinen onnistui pari viikkoa sitten viimein päihittämään maailman ykköspelaajan Viron Kristin Lättin ja toisti tempun heti uudestaan. Viime viikonlopun Preserve Championshipissä Saarinen otti lopulta myös ensimmäisen voittonsa Yhdysvalloissa. Arvoturnaus-voitto Saariselta kuitenkin yhä uupuu.
Saarinen on ajoittanut parhaan vireensä juuri oikein, sillä naisten kiertueohjelmaan mahtuu kesä-heinäkuussa peräti kolme Major-turnausta mukaan lukien Tampereen ja Nokian MM-kisat. Niiden päälle viikon kuluttua edessä on vielä EM-kisat Norjassa, joten isoja voittoja on tarjolla monta.
Aikataulut ja lähetykset
Silva Saarinen heittää illan avauskierroksella videokortissa, jonka täydentävät Gannon, Lätt sekä Paige Pierce.
Pelaaja | Lähtöaika |
---|---|
Jenni Karppinen | 19.30 |
Henna Blomroos | 21.42 |
Eveliina Salonen | 22.10 |
Silva Saarinen | 22.30 |
Naisten Yhdysvaltain mestaruusturnausta voi katsoa suorana Disc Golf Network -palvelusta. Lähetys alkaa jokaisena kilpailupäivänä 22.00 Suomen aikaa. Tuloksia voi seurata reaaliajassa täältä.