Koti Kilpailut USDGC Vuoden 2024 USDGC karsintakilpailut on julkistettu – kisaliput tiukassa eurooppalaisille

Vuoden 2024 USDGC karsintakilpailut on julkistettu – kisaliput tiukassa eurooppalaisille

Rasmus Saukkoriipi USDGC 2023
Rasmus Saukkoriipi oli vuonna 2023 yksi monesta ensikertalaisesta legendaarisessa USDGC:ssä. Tänä vuonna paikkoja on rajatummin eurooppalaisille. Kuva: DGPT
Mainos

USDGC eli Yhdysvaltain mestaruuskisat ovat monelle heittäjälle kauden kohokohta. Kilpailuun pitää voittaa osallistumisoikeus jostain näistä karsintakilpailusta Euroopasta tai Yhdysvalloista. USDGC on yksi kauden neljästä major-kilpailusta.

Kutsun kilpailuun saavat automaattisesti kaikki historian mestarit sekä viime vuoden 10 parasta heittäjää. Viime vuonna Niklas Anttila sijoittui seitsemänneksi, jolla Anttila on varmistanut jo himoitun paikan vuoden 2024 osalta.

Paikkoja on tarjolla vuonna 2024 neljä kappaletta jokaisesta major-kilpailusta sekä lähes jokaisesta Disc Golf Pro Tourin (DGPT) kisasta. Listassa on kaikki DGPT:n kisat lukuunottamatta Wacoa ja The Openia, jotka pelataan maaliskuussa perättäisinä viikonloppuina.

Katso kaikki vuoden 2024 kilpailut kisakalenteristamme.

Tässä ovat kaikki kisat, joissa on jaossa neljä paikkaa:

  1. Chess.com Invitational – Brooksville, FL (23.-25. helmikuuta 2024)
  2. Texas State Championship – Houston, TX (29.-31. maaliskuuta 2024)
  3. Jonesboro Open – Jonesboro, AR (12.-14. huhtikuuta 2024)
  4. Music City Open – Nashville, TN (19.-21. huhtikuuta 2024)
  5. PDGA Champions Cup – Morton, IL (25.-28. huhtikuuta 2024)
  6. Dynamic Discs Open – Emporia, KS (3.-5. toukokuuta 2024)
  7. OTB Open – Stockton, CA (17.-19. toukokuuta 2024)
  8. Portland Open – Portland, OR (30. toukokuuta – 2. kesäkuuta 2024)
  9. Beaver State Fling – Estacada, OR (7.-9. kesäkuuta 2024)
  10. Preserve Championship – Clearwater, MN (21.-23. kesäkuuta 2024)
  11. Des Moines Challenge – Indianola, IA (5.-7. heinäkuuta 2024)
  12. European Open – Nokia, Suomi (17.-21. heinäkuuta 2024)
  13. Ledgestone Open – Peoria, IL (8.-11. elokuuta 2024)
  14. Idlewild Open – Burlington, KY (9.-11. elokuuta 2024)
  15. PDGA Pro World Championships – Lynchburg, VA (21.-25. elokuuta 2024)
  16. Discraft Great Lakes Open – Milford, MI (5.-8. syyskuuta 2024)
  17. Green Mountain Open – Jeffersonville, VT (19.-22. syyskuuta 2024)
  18. MVP Open – Leicester, MA (26.-29. syyskuuta 2024)

Jokaisessa DGPT Europen Elite-kisassa on jaossa kaksi paikkaa USDGC:hen. Lisäksi yhdessä DGPT Europen Silver kisasta voi voittaa kisaliput, kun Alutaguse Openissa jaetaan kaksi lippua. Yhteensä European Open mukaan lukien Euroopassa jaetaan tänä vuonna vain 16 kisalippua. Lisäksi on huomioitava, että viime vuoteen verrattuna kisa Euroopan paikoista on huomattavasti tiukempaa, sillä lähtölistoilla nähdään huomattavasti enemmän huippupelaajia Yhdysvalloista.

Viime vuonna suomalaismiehiä oli mukana peräti 14.

Näistä kisoista paikan saa kaksi parasta, joilla ei ole vielä kisalippua:

  1. City of Mobile Championships – Semmes, AL (1.-3. maaliskuuta 2024)
  2. The Challenge at Goat Hill Park – Oceanside, CA (3.-5. toukokuuta 2024)
  3. Las Vegas Challenge – Henderson, NV (9.-12. toukokuuta 2024)
  4. The 303 Open – Federal Heights, CO (9.-11. toukokuuta 2024)
  5. Foxwood Open – Baden, Ontario, Kanada (10.-12. toukokuuta 2024)
  6. Copenhagen Open – Kööpenhamina, Tanska (10.-12. toukokuuta 2024)
  7. Turku Open – Turku, Suomi (14.-16. kesäkuuta 2024)
  8. Swedish Open – Borås, Ruotsi (28.-30. kesäkuuta 2024)
  9. BC Open – Aldergrove, BC, Kanada (27.-30. kesäkuuta 2024)
  10. Krokhol Open – Oslo, Norja (12.-14. heinäkuuta 2024)
  11. European Disc Golf Festival – Tallinna, Viro (26.-28. heinäkuuta 2024)
  12. Alutaguse Open – Jõhvi, Viro (9.-11. syyskuuta 2024)
  13. Diameter Open – Toronto, ON, Kanada (13.-15. syyskuuta 2024)

Katso myös: Suomalaismiehet isolla joukkueella USDGC-arvoturnaukseen – mukana runsaasti ensikertalaisia

Jaossa olevat paikat jaetaan aina neljälle tai kahdelle parhaalle pelaajalle, joilla ei ole vielä paikkaa kisoihin. Paikkoja jaetaan lisäksi kahdeksassa valitussa PDGA A-tierin kilpailussa Yhdysvalloissa. Katso koko lista täältä.

Mainos

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Exit mobile version