Koti Kilpailut SM-Kilpailut Eveliina Salonen kiilasi kärkeen SM-kisoissa – kisaradan päätösväylä puhututtaa lajipiireissä

Eveliina Salonen kiilasi kärkeen SM-kisoissa – kisaradan päätösväylä puhututtaa lajipiireissä

Eveliina Salonen on tällä hetkellä Suomen ykköspelaaja naisten luokassa. Kuva: Marika Salmi, SFL
Mainos

Frisbeegolfin SM-kisojen toinen kierros oli Eveliina Salosen näytöstä. Salonen vastasi päivän parhaasta kierroksesta (-4), mikä nosti hänet viiden heiton turvin kärkipaikalle kokonaistulokseen -2.

“Heittäminen parani edelliseen päivään nähden”, Eveliina Salonen kertoi haastattelussa. “Mää yritän pelata samalla tavalla tai paremmin. Johto ei ole vielä turvallinen, mitä tahansa voi tapahtua.”

Kärkikortissa Eveliina Salosen haastavat kolmannella kierroksella Heidi Laine (+3), Olivia Kindstedt (+5) ja Tinja Väisänen (+5).

Kärkikorttien ulkopuolella myös Silva Saarinen keräsi katseet itseensä. Hän oli yhdentoista väylän jälkeen peräti -7 kierrostuloksessa, mutta erityisesti viimeinen väylä koitui jälleen Saarisen turmioksi. Tällä kertaa Saarinen otti viimeiselle väylällä triplabogey-tuloksen. Hän on kokonaistuloksessa +7. Mikäli Saarinen olisi pelannut viimeisen väylän molemmilla kierroksilla par-tulokseen, hän olisi kokonaistuloksessa -2.

Lue myös: Heidi Laine otti kärkipaikan SM-kisojen avauskierroksella – ennakkosuosikilla karmea lopetusväylä

Viimeinen väylä puhututtaa lajipiireissä

Sibbe Disc Golfin viimeinen väylä on herättänyt ihmiset tuohtuneeseen keskusteluun myös sosiaalisessa mediassa. Monet pitää viimeistä väylää aivan liian haastavana naisten luokan pelaajille. Mikäli pelaaja ei saa heitettyä veden yli, he joutuvat jatkamaan peliä rangaistusheiton kera avausheittopaikalta.

Naisten luokassa on nähty todella isoja lukemia kahden avauspäivän aikana. Ensimmäisenä päivänä väylä 18 pelasi naisten luokassa keskimäärin peräti 2,74 heittoa yli par-tuloksen. Perjantaina sama lukema oli 2,03.

Naisten luokka kilpailu jatkuu lauantaina ja sitä voi seurata suorana Yle Areenasta klo 9.00 alkaen. Katso toisen kierroksen tulokset täältä.

Mainos

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Exit mobile version