KotiKilpailutPDGA Euro TourHeidi Laine ennätyskunnossa PDGA Euro Tourin ensimmäisellä kierroksella

Heidi Laine ennätyskunnossa PDGA Euro Tourin ensimmäisellä kierroksella

PDGA Euro Tourin Alutaguse Open alkoi poikkeuksellisesti jo torstaina 10.8.2023 ensi viikon EM-kisojen vuoksi. Suomalaisonnistujia nähtiin molemmissa luokissa, kun toinen kierros alkaa suomalaiskomennossa sekä avoimessa, että naisten luokassa. Kirkkain tähti oli Heidi Laine, joka jatkoi siitä mihin jäi viime viikon SM-kisoissa.

Heidi Laineelle uran paras kierros

Tuore Suomen mestari Heidi Laine oli hurjassa vireessä ensimmäisellä kierroksella ja paineli radan tulokseen -10. Toiseksi paras nainen, Viron Kristin Unt pelasi itsensä tulokseen -4. Kolmantena ensimmäisen kierroksen jälkeen on niin ikään virolainen Keiti Tätte tuloksella -3.

Heidi Laine pelasi kierroksen alustavan kierrosratingin mukaan tulokseen 1016, joka on hänen uransa paras yksittäinen kisakierros. Laine on kolmas suomalaisnainen kautta aikojen, joka on ylipäätään pystynyt pelaamaan yli 1000 rating-pisteen kisakierroksen PDGA:n alaisissa kilpailuissa.

Laine aloitti kierroksen todella hyvin usealla birdiellä sekä yhdellä eaglella. Vain yksi bogey tuloskortissa varmisti Heidi Laineelle ylivoimaisen johtoaseman ennen kilpailun toista kierrosta.

Avoin luokka jatkuu Daniel Davidssonin komennossa

Daniel Davidsson pelasi avoimen luokan parhaan kierroksen -10, joka varmisti jaetun johtoaseman toiselle kierrokselle lähdettäessä. Islannin Blær Örn Ásgeirsson pelasi niinikään -10 kierrostuloksen. Kärkikortin täydentävät isäntämaan Albert Tamm ja Mauri Villmann tuloksella -9. Suomalaisista toiseksi paras ensimmäisellä kierroksella oli Jesse Nieminen tuloksessa -8, joka nähdään jahtikortissa toisella kierroksella.

Davidsson lähti liikkeelle jo ensimmäisten ryhmien joukossa ja asetti näin riman varsin korkealle muille miehille. Ensimmäiset yhdeksän väylää tuottivat vaikeuksia monelle, joista Davidsson selvisi ilman bogey-tuloksia. Onnistumiset takaysillä varmisti Davidssonille erinomaisen asetelman toiselle kierrokselle. Koko kauden puttinsa kanssa tuskaillut Davidsson sai ensimmäisellä kierroksella yhtä lukuunottamatta kaikki 10 metrin ringistä olevat putit sisään. 20 metrin rinki olikin jo vaikeampi, eikä seitsemästä yrityksestä uponnut kuin yksi putti.

Tässä vaiheessa isoin haastaja nuorelle tamperelaiselle näyttäisi olevan Mauri Villmann, joka on hallinnut Euroopan kenttiä koko kauden.

Aikataulu ja lähetykset

Kilpailua voi seurata suorana Disc Golf Network -palvelusta, jossa naisten luokan lähetys alkaa perjantaina 11.8. kello 9.30 ja avoimen luokan lähetys kello 16.30.

Kilpailusta tulee myös jälkilähetykset YouTubeen, kun MDG Media tuottaa videot molempien luokkien ensimmäisestä videokortista (Feature Card / Lead Card).

Live-tuloksia on mahdollista seurata UDisc Live-palvelusta, josta näkee myös pelaajien lähtöajat.

Uusimmat uutiset

Gannon Buhr voitti Heinola Openin – Davidsson putosi kolmanneksi

Maailman ykköspelaaja Gannon Buhr nousi viimeisellä kierroksella Heinola Openin...

Daniel Davidsson nousi Heinola Openin kärkeen – edessä jännittävä päätöskierros

Daniel Davidsson nousi lauantaina Heinola Openin ykköspaikalle. Davidssonin (-19)...

Lauri Lehtinen Heinola Openin kärjessä – “tuntui todella helpolta”

Heinola Open starttasi tänään Kippiksellä ja Suomen kärkiheittäjät olivat...

Maailmantähdet saapuvat Heinolaan – Kippis isännöi Elite Series -kilpailua

Frisbeegolfin ammattilaiskiertue kurvaa tulevana viikonloppuna Suomeen ja Heinolaan, kun...

Eveliina Salonen omaa luokkaansa Ruotsissa Disc Golf Pro Tourilla

Eveliina Salonen oli ylivoimainen, kun Disc Golf Pro Tourilla...

Kotimainen huipputuotanto vie SM-kisat suorana Viaplaylle

Frisbeegolfin SM-kisojen ratkaisupäivät nähdään tänä kesänä ilmaiseksi Viaplay TV:ssä....