Koti Kilpailut DGPT Europe Niklas Anttila neljäs Norjassa – mestaruus ratkesi vasta viidennellä jatkoväylällä

Niklas Anttila neljäs Norjassa – mestaruus ratkesi vasta viidennellä jatkoväylällä

Niklas Anttila, Krokhol Open 2025.
Niklas Anttila lähti päätöskierrokselle kahdeksan heittoa kärkeä perässä, mutta voitto ei jäänyt lopulta kauas. Kuva: DGPT / Marika Salmi.
Mainos

Krokhol Openin päätöspäivästä muodostui avoimessa luokassa melkoinen spektaakkeli; kärkisijaa jakoi kierroksen lopussa parhaimmillaan peräti kuusi heittäjää ja mestaruus ratkesi vasta viidennellä jatkoväylällä.

Voittotaistelussa olivat lähes viimeiseen saakka mukana suomalaispelaajista Niklas Anttila sekä Lauri Lehtinen

Anttila lähti päätöskierrokselle kahdeksan heittoa kärkeä perässä, mutta hurja kierrostulos -10 nosti hänet lopulta vain heiton päähän jatkoväylistä. Lehtinen sen sijaan johti koko turnausta vielä 15. väylän jälkeen, mutta putosi lopulta jaetulle kuudennelle sijalle.

Benjamin Callaway, Jakub Semerád sekä Mauri Villmann olivat kaikki kolmen kierroksen jälkeen tuloksessa -22. Turnauksen sääntöjen mukaan radan viimeinen väylä pelattiin uudestaan niin monta kertaa, että voittaja löytyi. 

Villmann tippui kyydistä pois ensimmäisenä ja kisasta muodostui kahden kauppa. Callaway ja Semerád heittivät birdietä birdien perään kunnes viidennellä kierroksella Semerádin putti epäonnistui. Näin ollen turnausta avauspäivästä lähtien johtanut Callaway kruunattiin mestariksi.

Silva Saarinen toiselle sijalle naisten luokassa

Naisten luokassa Krokhol Openin voittoa juhli lopulta turvallisella neljän heiton erolla yhdysvaltalainen Holyn Handley (-15). 

Handley ja Silva Saarinen lähtivät päätöspäivään tasatilanteesta, mutta Saarinen heitti sunnuntain kierroksella liian monta bogey-tulosta eikä pysynyt enää Handleyn tahdissa. Saarinen (-11) jakoi lopulta turnauksen toista sijaa yhdessä Cadence Burgen ja Ella Hansenin kanssa. Muut suomalaisheittäjät jäivät naisten luokassa kauas kärjestä. 

Eveliina Salonen ja Henna Blomroos eivät osallistuneet Krokhol Openiin. Heidät nähdään seuraavan kerran radalla tulevana viikonloppuna Virossa, missä heitetään kauden kolmas Major-turnaus European Disc Golf Festival.

Mainos

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ KOMMENTTI

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

Exit mobile version