Silva Saarinen voitti Tallinnassa kilpaillun Disc Golf Festalin, joka oli yksi vuoden neljästä major-kisasta. Hänestä tuli samalla toinen suomalainen, joka on voittanut frisbeegolfin major-turnauksen. Saarinen peittosi kotiyleisön edessä pelanneen Kristin Lättin, joka murtui kotiyleisön paineiden alla.
Silva Saarinen lähti finaalikierrokselle kolme heittoa virolaista Kristin Lättiä perässä. Saarisen hidas alku antoi ennakkosuosikkina kisaan lähteneelle Lättille parhaimmillaan viiden heiton kaulan.
Silva sai juonesta kiinni takaysillä ja aloitti takaa-ajon väylien 10 ja 11 birdie-tuloksilla.
Tuhansien virolaiskatsojien edessä pelannut Lätt alkoi murtumaan kotiyleisön edessä Silvan onnistumisten myötä. Hän heitti väylällä 11 puttinsa täysin ohi kolmeen kertaan, mikä käänsi lähes varman birdien tupla bogeyksi ja viiden heiton johto muuttui vain kahdeksi heitoksi.
Lätt sai kutakuinkin kasattua vielä itsensä seuraaville väylille, mutta väylän 17 korilla virolainen katkesi täysin heittäen jälleen kahteen kertaan ohi korista alle neljästä metristä.
Saariselle jäi helppo napata viimeisen väylän par-tuloksella itselleen uransa ensimmäinen major-voitto ja 8500 euron palkintosumma.
“On vaikea pukea tätä sanoiksi. Olen unelmoinut tästä niin kauan. Tottakai tämä on urani isoin voitto tähän mennessä”, Silva Saarinen kertoi Disc Golf Networkin haastattelussa. “Voittaminen ei ole koskaan helppoa. Esimerkiksi viime vuonna European Openissa en ollut valmis voittamaan. Monet epäonnistumiset finaalikierroksilla ovat tehneet minusta paremman pelaajan.”
“Tuntui pahalta katsoa Kristinin epäonnistumisia, kun hän heitti epäonnistui lyhyissäkin putteja”, Saarinen jatkoi.
Katso kilpailun lopputulokset täältä.
Seuraava major-kilpailu on jo 1,5 viikon päästä, kun frisbeegolfarit kamppailevat maailmanmestaruudesta Tampereella ja Nokialla 30.7.-3.8.2025.
[…] Frisbee golfedia says Saarinen earns € 8,500 for the tournament. […]